keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 3 - Tavotteiden puimista

Viime vuonna toiseksi viimeinen postaus joulukalenterissa oli Tavoitteet ensi vuodelle. Ajattelin nyt vähän pohtia, että mites hyvin niissä tavotteissa onnistuttiin?

Istunta
Se nyt ei ainakaan ole parempaan päin mennyt. Kevään ja kesän aikana se oli ihan ok, mutta riippuu tosi paljon hevosesta. Erityisesti Audalla en jaksa siihen erityisemmin kiinnittää huomiota, mutta Bonolla se taas oli varsin hyvässä kuosissa. Kädet on varmaan se pahin virhe tällä hetkellä ja esteillä taasen jalat. Ei siis sen kummempia muutoksia, tällaista vuoristorataahan se aina on istunnan kanssa...

14113020949_010eb92bd5_b
Istunta kunnossa 
14601470957_bc254d4437_k
Rasmuksen selässä istuminen on niin äärettömän vaikeeta... χ

Kisat
Kisoissa tuli selkeä petraus, ne pari sijoitusta sekä este- että koulupuolella kyllä tulivatkin ja ehdottomasti enemmän kuin olisin ikinä osannut odottaa! Varsin menestyksekäs vuosi kisojen kannalta, mutta niistä vähän enemmän myöhemmin. 
C-merkin sain suoritettua, jes! Audalla pääsin siis sen kouluosuuden menemään ja esteet tuli suoritettua muiden kisojen kautta. B-merkki jäi uupumaan, mutta A-merkin kouluosuushan sieltä tuli. En olisi kyllä sitäkään osannut odottaa. Yllätysten täyteinen vuosi. :D Niin ja löysinhän mä vihdoin itselleni sen kisahepan ainakin esteille, koulupuoli vähän auki. Ja totta kai Audan kanssa päästiin ulkopuolisiakin kiertämään, ihan mieletöntä!

13192671665_ff9cc67bc1_b
Tämmösetkin kisat tuli kisattua, en edes muistanut :D Mutta vuoden yksi harvoista epäonnistumisista
14762608799_12f39c66cc_k IMG_1473
Audan kanssa kierrettiin sekä koulu- että estekisoja ihan tuloksekkaasti :)
14640651589_6dd2f5e52d_b
Tuntiratsastajien mestaruuksissa finaaliluokkaan pääseminen oli ihan huippua!
15516225555_d97777d324_k
Jollynkin kanssa kerettiin kisaaminen aloittaa, sulonen heppa! :3

Asenne
Näiden kivojen onnistumisten mukana tuoma ilo on kyllä siirtynyt ihan normituntienkin puolelle. Olen saanut mennä paljon ihan mahtavilla uusilla ja vanhoilla tuttavuuksilla ja saanut paljon onnistumisia. Näin jälkeenpäin ajatellen, tämä vuosihan on mennyt varsin mallikkaasti!

_DSC7098 10647678_715998731813074_1666128675_n
Tämmösissä tapahtumissa tulee aina hymy huulille!

Hevosmiestaidot
Mitään merkkejä en päässyt suorittamaan, enkä nyt kauheasti erilaisia hevosia käsittelemään. Toki Audan kanssa on saanu touhuilla paljonkin ja Jollyhan on myös sinänsä oma haasteensa. Sitäkin olen vähän ahkerammin ryhtynyt nyt viimein hoitamaan. :)

IMG_6314
Kaiken näköstä pääsin Audan kanssa kokeilemaan...!

Varsin tyytyväinen olen siis omiin saavutuksiini, olihan tämä vuosi ehdottomasti suuri parannus viime vuodesta! 

2 kommenttia:

comments ? c: