Miten saada hidas hevonen syttymään?

Siinäpä vasta mysteeri, jota luultavasti jokainen ratsastuskoulussa ratsastanut on joutunut pohtimaan. Löytyykö siihen koskaan suoraa vastausta?

Itse olen kokenut hyödylliseksi joskus ihan vain suuttumalla hevoselle - ja ehkä itsellenikin. Tosin tämä taktiikka ei varmastikaan toimi kaikilla, jos vastauksena on vain pari pukkia ja nyrpeä hevonen, kuten torstaina estetunnilla ollut Pik Leon. Sen kanssa en ole vieläkään saanut kokea niitä oikeasti reippaita hetkiä (siis itse aiheuttamanani, toki säikähtäminen/villiintyminen on eri asia). Leiskasta ja Bonosta on nyt tainnut tulla mun vakiohevoset erityisesti estetunneilla - ei ehkä niin hyvä asia. Bono on koulupuolella vielä ihan jees, silloin olen onnistunutkin tekemään jotain asialle. Estepuolella - njääh. Se ei vaan ole fyysisesti luotu hyppäämiselle, toisin kuin Pik Leonista voisi ehkä sanoa. Sekin tosin sattuu olemaan sen verran hidas, ettei sillä hyppääminen ole erityisen miellyttävää.

Torstaina estetunnilla aloitimme verkkaamisen jälkeen puomeilla, jonne madeltiin erittäin hienosti ja askeleet eivät läheskään joka kerta osuneet kohdilleen. Ainoa hauska asia, mikä tässä tehtävässä oli, oli sen laukanvaihdot. Ne on vähän tollaset "pompahtavat", eivätkä ehkä niin tyylipuhtaat, mutta ainakin se osaa tehdä ne helposti. Siinä on onneksi edes jonkinmoinen mittari sille, että se on suht hyvin "jalan edessä" (jos sitä siksi voi kutsua). Esteitä hypättiin aina lisäten tehtävään seuraava osa 'radasta'. Aluksi oli siis vain yksi yksittäinen, sitten seuraavalla kerralla otettiin sen lisäksi toinen ja kolmannella kerralla vielä seuraava jnejne. Ensimmäinen este tuli meille vähän huonosti kaarteella, jossa Leiska onnistui joka kerta hyytymään. Ensimmäisen esteen jälkeen tuli kaarre oikealle, seuraavana vuorossa olevalle okserille. Sen jälkeen Pik Leon onnistuikin vähän ehkä innostumaan (ainakin se tuntui selkään, videosta ei ehkä näy niin selkeästi) ja loput esteet sujui usemmiten varsin mallikkaasti.

 

Pik Leonilla koitan aina edistää sen halua liikkua muun muassa seisomalla jalustimilla kevyessä istunnassa, etten vahingossa takertuisi siihen kiinni. Välillä istun satulaan ja "tyrkkään" sitä vähän eteenpäin (kuulostaa tosi oudolta, enkä tiedä onko siitä oikeasti apua, mutta näin vaan tapahtuu). Kolmas keino on toki raippa, mitä en kovin paljoa suosi, koska tällä ruunalla vastauksena on usein vain pysähdys ja pukki tai sitten tavanomainen potku taaksepäin. Raippa kaulalle toimii tällaisilla hevosilla ainakin oman kokemukseni mukaan paljon paremmin, koska hevosen on silloin vaikeampi vastata raippaan pukittamalla. Pik Leonilla tavoitteena on myös saada se kantamaan päänsä - ei missään kauniissa muodossa, vaan ylipäätään kantamaan se, ettei kaikki paino lepää ratsastajan käsillä. Hevonen lyhyeksi ja pikkasen ehkä enemmänkin pohjetta - kuulostaa varsin helpolta, mutta se on kaikkea muuta.

Joka tapauksessa, olisi ihan supersiistiä oppia ratsastamaan hitaita hevosia ja saada ne syttymään. Niin kuin oikeasti, ei vaan pakottamalla ne eteenpäin miljoonan raipaniskun kera, vaan löytämään sen pienen innostuneen pilkahduksen niiden sisältä ja nauttia menosta tyytyväisenä. Sellaista ratsastajaa mä kutsun hyväksi ratsastajaksi. Itse ratsastan useimmiten vähän liikaa hampaat irvessä, ja siksi hevosen saaminen liikkeelle suuttumalla on mulle helppoa. Älkääkä saako tästä väärää kuvaa - mä olen ihan positiivinen ratsastaja, enkä raivoa hevoselle turhasta tai mitenkään erityisesti rankaise sitä. Mun on vaan helpompi saada energia vihasta, kun ilosta. Ehkä jonakin päivänä mä saan Pik Leoninkin kaltaiset hevoset syttymään? Mistäs sitä tietää.