Hyppyjä kentällä

...ja villi heppa! :D

Eilen oli vuorossa tehoestevalmennus (taas? oikeesti, aika menee ihan liian nopeesti!) ja sain Pik Leonin. Olin ennen tuntia aivan järjettömän väsynyt (nukuin sitä ennen tunnin päikkärit, mitä tää on...), mutta kiirehtiessä hevonen valmiiksi kymmenessä minuutissa kyllä heräsin sitten. Listassa nähdessäni Pik Leonin nimen tuli lyhyehkö masentava fiilis, koska Leiska nyt ei varsinaisesti kuulu mun lemppareihin. Selkään hypätessä vasta tajusin, että tästähän voi tulla ihan hauskaa, koska Leiska + esteet + ekaa kertaa tänä keväänä kentällä, hehe!

Alkuverkattiin vähän pidemmällä ohjalla ravissa ja tässä vaiheessa Leiska oli vielä ihan kuulias. Sitten tulikin laukat ja se rauha katosi kyllä tässä vaiheessa. Heppa oli ihan pinkeenä ja hyppi ja pomppi paikallaan ja vinku. Sitten, kun sain sen jotenkin eteenpäin niin se laukka oli tosi lyhyttä ja hidasta ja tuntui, kuin se vähäisemmästäkin kipinästä sinkoaisi avaruuteen. Näiden ekojen laukkojen jälkeen (kun sain hepan suht hyvin laukkaamaan eteenpäin) olin kyllä ihan poikki. Otti se vähän voimille hallita tommosta 600 kiloista jättiä. :D Toiseen kierrokseen laukkaaminen oli jo hieman helpompaa (vaikka edelleen sieltä tulikin niitä pomppuja jonkin verran). Verkkojen jälkeen otettin pari verkkahyppyä pystylle ja ne onnistu ihan ok. Kerran olin edellä hypyssä ja myötääminen oli semmonen "heitänpä tästä ohjat löysiksi". Tämän jälkeen vielä pari hyppyä okserille ja jälleen tuli vähän lähelle, kun jäin tuuppaamaan sitä istunnalla. Siinä syy, miksi mä yleensä menen kevyemmässä istunnassa, koska jään muuten tuuppaamaan hevosta istunnalla. Toinen "virhe" mikä siinä ekassa hypyssä tuli, oli se, että mä töksähdin satulaan hypyn jälkeen tosi painavasti. Leiskan hypyt on melko raskaita tai semmosia, niin se vaan tuli vahingossa. Muissa hypyissä keskityinkin sitten siihen, että jäin jalustimille vielä yhdeksi laukka-askeleeksi hypyn jälkeen, jotta pääsin istumaan sitten pehmeästi. Tunsin oikeasti, kuinka paljon se auttoi!



Verkkahyppyjen jälkeen tulimme kaksi kertaa seitsemästä esteestä koostuvan radan, ensiksi ihan pienenä ja sitten vähän isompana. Se ensimmäinen rata oli suoraan sanoen fiasko - oikeastaan mikään paikka ei osunut pehmeästi ja hypyt oli jäykkiä ja töksähteleviä ja laukka vaihteli hitaasta ja laiskasta normaaliin. Toinen rata olikin jo ihan eri luokkaa! Ekalle esteelle ponnistuspaikka osui hyvin kohdilleen, mutta tokalla se jäikin aika kauas. Ihme ja kumma Pik Leon kuitenkin hyppäsi ja siitähän se sitten innostu! Olin valmistautunut jo ajamaan sitä eteen huonon hypyn jälkeen, mutta se lähtikin ihan itsestään ja viiden askeleen linjaväli jäi lähes lyhyeksi. Kaarteissa se paino tosi vahvasti aina sisälle, mikä häiritsi ehkä jonkin verran. Sarjalta pystylle oli melko hankala tie (ja tunnin aikana pari muuta ratsastajaa menikin vahingossa siitä ohi), mutta onneksi olin tarpeeksi keskittynyt ohjatakseni hepan sinne huolellisesti. Tässä välissä sain pidellä jo ihan kunnolla, että mahduttiin siihen. Seuraava okseri meni hyvin ja viimeinen kolmoissarja myös. Opettaja sano mulle taas siitä, että älä myötää liikaa, mikä oli helposti korjattavissa. Liikaa myötääminen on mulle enemmänkin poikkeus, kuin sääntö ja se tulee joskus vahingossa.




Olin tosi tyytyväinen viimeiseen rataan ja alkoi naurattamaan vielä vähän lisää, kun Leiska päätti tehdä semmosen oman takapotkunsa viimesen esteen jälkeen, haha. Toi heppa on niin hauska kun se keksii aina kaikkea omaa ja mä todellakin olen tällaisten villien hevosten ystävä. ;) Ja oli ihanaa päästä hyppäämään ulos! Oli muutenkin ihanan aurinkoinen ja keväinen päivä, kesä tulee! Tunnin jälkeen kiiruhdin sitten vielä Teresaa kuvaamaan.