Kuten arvata saattaa, täytin tänään tosiaan 15!
Aiemmin iltapäivällä mulla oli jälleen ridatunti Jossulla.
Tavoite 1: Pidä ohjat kädessä. Tämä tavoite oli selkeä ja päätin sen viime kertaisen jälkeen. Löysemmällä ohjalla ei ton hevosen kanssa pitkälle pötkitä, joten päätin pitää sen tasaisena, ehkä jonkin verran "vetävänä", mutta tietenkin hellittää aika ajoin. Autto kyllä tunnin kulkuun!
Tavoite 2: Jalat eteen. Cajuksen estetunnilla antamasta ohjeesta päätin ottaa vaarin ihan koulupuolellakin, koska mulla on jalka aina ihan hirvittävän takana. Sivuvaikutuksia pituudesta? No, se täytyy vaan saada pidettyä edessä ja on muuten tosi vaikeeta. Muistin kuitenkin useaan otteeseen korjata asentoa ja ehkä se lähtee tästä vähitellen parantumaan.
Tavoite 3: Hevonen reippaaksi. Tämä tavoite kehittyi tunnin aikana mun mielessä, sillä eteenpäin ajaessa (useimmiten raipalla) saan paljon enemmän imua kuolaimeen ja jotain, mitä työstää. Tämänhän pitäisi toki olla automaatio, mutta tolla hevosella on vaan niin hassu "leijuva" askel, että se saattaa tuntua ihan ok-reippaalta, vaikkei ole. Kunnolla eteen mennessä se kuitenkin lähtee toimimaan paljon paremmin.
Tunnilla mentiin paljon jälleen ympyröillä, joilla sainkin työstettyä Jossua pyöreämmäksi ja kevyemmäksi edestä. Päätin vähän luistaa "leveät kädet" ohjeesta ja mennä kädet "kisa-asennossa" (kuten opettaja sen ilmaisi :D), koska se vaan on mulle paljon luonnollisempaa. Sitten, kun olin saanut hepan rennoksi, niin käsiä oli helpompi nostaa ja levittää, jolloin muoto ja rentous edelleen säilyi. Tossa asennossa on helpompi huomata vinouksia ja kädet levällään ei pysty vääntämään niitä mihinkään ihmeasentoon, jolloin kaikki työ täytyy oikeasti tehdä istunnalla ja jalalla. Opettaja kehuikin jo alkutunnista, että alkoi paljon paremmin ja tunnin jälkeenkin tuli positiivista palautetta. Jes, eiköhän tästä kehitytä!
Kyllähän se sieltä välillä venyikin!
Käynnissä opettaja tuli siihen vierelle kävelemänä ja "taluttamaan" kerran, jolloin oikeasti tunsin selän pehmentyvän. Mun mielestä kaikkein paras osuus tunnista on aina kun opettaja tulee kävelemään tohon viereen, sillon hevonen vaan toimii niin hyvin. :D Tai ainakin tuntee, miltä sen pitäisi tuntua ja näkee vähän, että mitä se tekee saadakseen sen hevosen kulkemaan hyvin. Tällä kertaa siitä oli tosi paljon apua ja tunsin sillon joskus (harvoin) kun itse sain Jossun selän oikeasti rennoksi!
Leveeeet kädet
Oli ihanaa päästä laukkaamaan kunnolla ja nimenomaan kuului mennä hyvin eteen. Tämähän sopi mulle paremmin kuin hyvin, päätin keskittyä istuntaan ja nojata taakse (toisin sanoen istua suorassa ja saada ne jalat oikeaan kohtaan) ja antaa vaan Jossun laukata. Laukassa selkä rentoutui myös hyvin, kun pääsin liikkeeseen mukaan. Jälleen se vähän "aukesi" paremmin ja lähti heti pärskimään. Sainkin paljon tosi hyviä askelia laukassa, kun jaksoin kunnolla keskittyä ja saada ne avut läpi. Teimme myös muutamia pysähdyksiä ja jälleen sitä asetusten vaihtelua ja etuosan siirtelyä uralla. Suoran uran kulkeminen ton kanssa ei ole mitenkään kovinkaan helppoa, koska silloin se useinmiten karkaa avuilta ja kulkee "Josefine-patukka-asennossa". Pysähdykset sen sijaan suju ihan hyvin ja välillä sain sen lähtemään niillä takajaloilla liikkeelle. Eiköhän tää tästä!
Näytetään melkee uskottavalta kouluratsukolta! :D
Jalka venyy, jee!
Katse ylös D:
Nyt vaan pelottaa, että kun kisoja edeltävä tunti (kisalista tulee viimestään keskiviikkona!) tunti meni hyvin, että nyt kisoissa tulee menemään surkeesti. :D Tosin en ole vielä ihan varma mihin luokkaan menen (kun olin siellä varasijalla, että saa nähä mahtuuko), mutta jotenkin nyt toivoisin pääseväni koulukisoihin. Olisi hauska Jossun kanssa päästä uudestaan, koska viime kisat menivät ihan penkin alle, huhhuh. Olin sillon tosin mennyt hevosella tasan yhden kerran ilman satulaa, mutta silti.
Mitä piditte postauksesta? Oliko liikaa/liian vähän kuvia ja tekstiä?
se meni just hienosti ja ei ollu liikaa kuvii just kiva postaus! kuvat oli ainaki parhaimmistoo, kukakoha lie kuvannu...... :)))
VastaaPoistakiitos :) ! hehe niinpä...;)
Poistalooking good ;) unohin onnitella sua, joten paljon onneee ♥
VastaaPoista