Luukku 22 | Joulurida

Ikävän mutainen tallin piha likaa kenkäni, kun astelen sen läpi. Tarkastelen pihan koristuksia - kauniita, köynnösmäisiä jouluvaloja, joita on ripustettu pensaisiin, muovista joulutähteä, joka roikkuu klubarin ikkunassa, ja vintin ikkunasta kiipeilevää joulupukkia. Astun sisään vanhoista, painavista ovista ja hevosten tuoksu kulkeutuu sieraimiini. Vilkaisen pikaisesti listoja - tarkistan vielä viime hetkellä, että minut on tosiaan laitettu Luccalle. Sen jälkeen suuntaan askeleeni kohti satulahuonetta. Satulahuoneen oveen on ripustettu kaunis kranssi, johon on kiedottu jouluvaloja. 

Satulahuoneessa kaikki ovat jo työn touhussa - he valmistautuvat tunnin päästä alkavaan jouluratsastukseen. Jouluratsastus on tallimme perinne - joka vuosi siihen pyydetään ahkerimmat hoitajat, joka vuosi kaikki innoissaan koristelevat kypäriään, saappaitaan, ponejaan kaikenlaisin jouluhärpäkkein ja joka vuosi se on yhtä hauskaa. Tervehdin kavereitani ja liityn seuraan.



Itse päätän kietoa kypäräni ympärille, kuten tavallista, paksua, kultaista joulunauhaa. Muita koristuksia en laita, olemme Luccan kanssa tänä vuonna hienostuneempi pari. Niinpä kaulassa roikkuvat ylenpalttiset ja runsaat kaulanauhat ja söpöt, tippuilevat tonttulakit saavat jäädä ponien hoitajille. En ole oikein koristelu tuulella - hevosen toinen ratsastaja hoitaa lähinnä sen puolen. Hän olikin kauniisti kiinnittänyt satulahuopaan ja ohjiin siivet ja käärinyt otsapannan ympärille lisää kultanauhaa.



Talli on koristeltu kokonaan jouluisasti - hevosten karsinoiden ovissa roikkuu erilaisia joulukalentereita, katossa riippuu olkisydämiä ja joulukelloja. Koko käytävä on täynnä erilaisia koristeita ja kiireessä kaikki ravaavat koko ajan edestakaisin. Siellä täällä kuuluu joulukellojen kilkatusta, iloista, heleää nauruaa ja pirteää puheensorinaa. Valmistautuminen jouluratsastukseen on aina se paras osa - ainakin omasta mielestäni.

Viimein koittaa se itse ratsastuksen aika. Kaikki lähtevät jonossa kävelemään maneesiin. Ulkona sade on tauonnut hetkeksi, joten pääsen kuvaamaan kastumatta. Tällä kertaa, ihme kyllä, olen ainoa kameran kanssa, joten räpsin kuvia lähes jokaisesta. Ratsastan vasta toisessa osassa, joten minulla on tässä vaiheessa aikaa.

Maneesissa soi joululaulut, jotka ovat peräisin reunalla tönöttävästä radiosta. Tallimme omistajat ravailevat ympäriinsä odottaessaan ratsastajien valmistautumista. Säntään kuvailemaan kaikkia matkalla olevia ratsukoita ja autan pari heistä selkään. Sitten kaikki alkaa olla valmista ja ratsukot kävelevät uralle. Itse kumarrun välipuomin alitse katsojien puolelle ja jään seurailemaan ratsastusta.



Ensimmäisen puoli tuntisen jälkeen on minun vuoroni päästä ratsaille. Kiidän ensiksi hakemaan hanskani maneesin toisesta päästä ja sitten kiiruhdan takaisin kellertävän ruskean hevosen luokse. Nousen sen selkään pienien mutkien kautta ja säädän jalustimet itselleni sopiviksi - eli siis pidennän niitä pari reikää. Sen jälkeen tähyilen ympärilleni ja yritän bongata pariani. Näen hänet muutaman ratsukon päässä minusta ja sitten jään odottamaan muiden valmistumista. 

Hetken kuluttua kuljemme kaikki, varmaan kolmisen, nelisen kymmentä ratsukkoa uraa pitkin katrillissa. Me Luccan kanssa tallustelemme vapaalla puoliskolla ja koitamme pysyä Kasperin vierellä. Lucca on ihan rauhallinen ja se kävelee hienosti edellä olevan perässä. Olemme itse asiassa ensimmäisinä! Ratsastus itsessään sujuu mallikaasti, kukaan ei putoa ja vain pari hevosta villiintyvät, muttei mitään sen suurempaa. 




Ratsastuksen jälkeen luovutan Luccan sen hoitajalle ja menen kavereideni luokse. Jouluratsastuksen jälkeen kaikki purkavat ratsuiltaan kamat ja siivoavat käytävää ja klubihuonetta. Autan Luccan kamojen hoitamisessa ja kun olemme valmiit, menemme vielä After Ridingiin, alatallissa sijaitsevaan taukotilaan. Sinne on laitettu somat koristeet ja ilmassa leijuu glögin, pipareiden ja maustekakun tuoksua. Tallin omistaja jakelee lämmintä glögiä kaikille ja itse saa ottaa maustekakkua ja pipareita joulunvihreälle servetille. Loppuaika kuluu jutustellen, naureskellen ja syöden. Jakelemme myös lahjoja ja pipareita toisillemme - oma saldoni oli loppujen lopuksi kolme piparia ja kaksi lahjapakettia. Sitten tulee aika sanoa heipat ja lähteä takaisin kotiin. Jälleen on yhden vuoden jouluratsastus ohitse - ja jälleen se oli yhtä kiva, vaikka hevonen ei ollutkaan mieleiseni. Hymyillen astelen autolle, joka odottaa minua inhottavan kuralätäkön keskellä, astun sisälle ja lysähdän penkille.

Mitä piditte tämän tyyppisestä postauksesta? Oliko liian pitkä?