Keskiviikon tunnille sain Bonon, 17-vuotiaan, n. 168 senttisen hevosruunan. Viime kerralla tunti taisi mennä aika lailla penkin alle, olin vasta siirtynyt hevosiin ja niillä ratsastaminen oli niin erilaista! Tällä kertaa alku näytti huonolta - ihan samanlaista menoa kuin silloin viime kevättalvella. Sitten jotain tapahtui - ja yhtäkkiä se alko toimimaan tosi hyvin!
Selvennetäänpä vähän; alkutunnista siis mentiin käynnissä kolmikaarista. Sähläsin kädellä jotain ihan turhaa, pää vispasi edestakaisin, eikä mikään apu mennyt kunnolla läpi. Ja mikä kauheinta, en edes tajunnut etten tehnyt mitään. Vasta lopputunnista mietin, että hetkinen, mähän en tosiaan tehnyt yhtään mitään. Ravissa meno jatkui aika lailla samanlaisena köpöttelynä (heti kolmen kierroksen jälkeen kun heppa oli yskinyt yskittävänsä). Sitten, jostain syystä sain hirveen tarmonpuuskan, että tälle on pakko tehdä jotain, tai tästä ei tuu mitään. Opettajan kannustamana sitten aloin kunnolla ottamaan sitä hevosta avuille, tekemään kaikki taivutukset ja eteenratsastukset rohkeasti, ei sellaista pientä poninäpertelyä. Tämähän tosiaan toimi! Heppa rupesi liikkumaan ihan eri tavalla, liikettä löyty jopa ihan omasta takaa (Bono ei tosiaan ole tallimme reippaimpia tai omalla moottorilla liikkuvimpia) ja siitä tuli tosi kiva! Paljon kivempi ja pehmeämpi edestä ja muutenkin paljon helpompi ratsastaa. Tunsin yhtäkkiä päässeeni "omalle maaperälleni".
Lopputunti menikin hyvin liikkuvan hevosen fiilistelyssä, kerrankin olin oikeasti tehnyt jotain oikein. Varmaan pitkästä aikaa keskiviikonkin tunti onnistui superhyvin! Harvoin sitä tulee näin hyvä fiilis, yleensä jää jokin kaivelemaan. Nyt ei oikeastaan jäänyt mikään! Tai, kun nyt ihan kunnolla lähtee miettimään, niin olisihan se voinut olla korkeammassa muodossa, polkea paremmin takajaloilla, itse olisin voinut istua paljon suoremmassa ja ties mitä, mutta mua ei haittaa. Lopputunnista tehtiin lisää kolmikaarisia, laukannostoja ympyrällä ja parit lisäykset (jotka ei nyt tarkemmin ajateltuna kyllä onnistunut). Pääsääntöisesti kuitenkin tosi valaiseva ja kiva tunti! :--)
Sori tää lyhyt kooste, ei ollu enempää matskua! :D

bono on nii kiva ku se on lopus ain paaaaljo parempi!! mut kiva hei tää ja mahti kooste ;)
VastaaPoistajep nii on! tai siis tällä kertaa oli, viimeks .. XD ja joo ;)
Poistahaha jotenki hauskaa, meidän tallille tuli just 116cm musta pikkuponi nimeltä bono :D kukaan ei tosin pysy sen selässä.. :D tai melkein kukaan. mä vähäniiku koeratsastin bonon, pukituksista ja maahan makaamaan menemisestä huolimatta ihastuin! <3 :3
VastaaPoistaja kivoja kuvii :)
haha, ihana! :D
Poistakiitos :)
Saatko aina sun tunnille jokun kuvaajan? Sulla on aina koosteet ja kuvat. Mut Se kivaa :)
VastaaPoistayleensä (=lähes aina) kuvaajana on mun äiti, joka ramppaa mun mukana aina tallilla ... :D joskus harvoin on sitte muita kuvaajia, keskiviikon tunnille löytyy yleensä samat vakkarikuvaajat :)
Poistaharmi et mun videot ei kelvannu ku noin lyhyt kooste piti tehä mut tietääpähä kaikki ainaki et matskuu oli kyl mut niitä ei vaa kaikkii taidettu laittaa .. :)
VastaaPoistaSindi mitä helvettiä ?:D
Poistano en ees ite tehny tota .. XD
Poistaja ei niit ees ollu kauheesti ku ei viitti laittaa mitää 1min käyntipätkää
Tosi kiva postaus! :)
VastaaPoista