Sain lauantaina (eiliselle) korvaukselle Waldon, tallin 13-vuotiaan saksan ratsuponiruunan, joka ei ole edes mitenkään kovin iso poni. (Jotain 140cm, vähän päälle?) Waldon nimen perässä luki listassa vielä piuhat. Enkä ollut mitenkään kovin ilahtunut tästä, koska itse en henkilökohtaisesti tykkää mistään apuohjista yhtään. En laittanut niitä kovinkaan kireälle, jotta ne vaikuttaisivat mahdollisimman vähän ratsastukseen.
Vaikka olen mennyt Waldolla viimeksi joskus ehkä vuosi sitten, heti selkään istuessa se tuntui jotenkin tutulta, enkä ollut yhtään niin hakusessa, kun vaikka Fabiennella viime viikolla. Waldo on niitä mun ns. "mukavuus-alue poneja", ja sillä oli ihan kiva mennä. Tunti koostui ympyröillä menosta, askellajeihin vaikuttamisesta ja väistöistä. Ravissa ja käynnissä ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, välillä tuli kivoja pätkiä ja välillä taas mikään ei toiminut. Laukassa yllätyksekseni Waldo oli tosi pehmeä ja kevyt ja mukava ratsastaa! Vähän jäi laukka polkemaan liikaa ylöspäin ja paikalleen, joten piti sitten korjata aika paljon jalalla.
Väistöt siinä lopputunnin puolella onnistui hyvin ja tämän tunnin opettaja (joka ei opeta minua virallisesti millään tunnilla) antoi hyviä ohjeita, joilla ratsastus alkoi sujua paljon paremmin ja väistöt olivat loppujen lopuksi tosi hyviä. Teimme muutamia siirtymisiä väistön sisällä ja niissä Waldo rentoutui tosi hyvin, tää tehtävä tosiaan sopi sille. Loppuraveissa Waldo tuntui tosi hyvältä ja venytti hyvin myös eteen-alas. Pääasiassa tunnista jäi ihan kiva fiilis. :) Vähän enemmänkin se pituus kyllä häiritsee, ja ponivuodet taitaa kyllä olla aika lailla ohitse. En olisi kyllä uskonut, että olisin vielä tuonkin ponin selkään kiivennyt, mutta nyt on sekin taas koettu. :)
löysä ohja.. mut poni on ryhdikäs!
nojoo masenna mua ny viel vähä lisää kivan hyvi meet tolki..... iha muksa postaus silti ;)
VastaaPoistahahah joo just nii XD mut thaanks ;)
Poistakui sil on piuhat? mut kiva postaus :)
VastaaPoistakuten sanoin, listassa vaan luki, enkä ole ajatusten lukija tms joten en tiedä syytä :D ja kiitos :)
Poista