Kisaaminen mittaa osaamista

Elokuun alussa luin Tuulian blogista hänen kirjoittamansa mielenkiintoisen postauksen kisaamisesta. Postaukseen tästä. Se herätti ajatuksia itsessänikin, suorittajaihminen kun olen. En voisi kuvitella ratsastusta ilman kilpailuja. Karkeasti sanottuna, milläs minä sitten mittaisin osaamistani, kehittymistäni tai saisin tarvitsemaani kannustusta ja palkkioita? Kisoista hyvin ratsastetulta radalta tuotu ruusuke on aina omiaan piristämään tätä mieltä ja luomaan motivaatiota. Toki niitä on muitakin asioita, jotka innostavat mua, mutta kilpaileminen on varmasti yksi tärkeimmistä. Ehkä mulla on periaatteet vähän pielessä, mutta kuten jo mainitsin, olen suorittajatyyppiä. Koulussakaan en ole koskaan inhonnut kokeita - ne ovat toimineet mittareina, ja koska olen tottunut onnistumaan, ovat ne tuoneet positiivisia ajatuksia ahdistuneisuuden sijaan. Kilpailuja vertaisin samaan: kilpailutilanteessa mittaan tietoni ja taitoni ja pistän parastani. Tai sitten en. Mutta se on joka tapauksessa hyvä mittari itselleni, välietappi ja katsastus siihen, että missä mennään.

Semet 2014

En edes muista miksi ilmottauduin ensimmäisiin kisoihini (2010 ryhmäkoulu helppo D/C Liselotella) tai miksi jatkoin kilpailemista. Mutta silti toisista kilpailuistani lähtien (2010 kesäkisat) olen lähes poikkeuksetta osallistunut jokaisiin Leppävaaran tallilla järjestettyihin kilpailuihin, ja niiden lisäksi kolmena vuotena tuntiratsastajien mestaruuksiin, ja muutamiin ulkopuolisiin kilpailuihin vuokrahevosilla. Aina, kun on ollut mahdollisuus kilpailemiseen, olen tarttunut tilaisuuteen. Välillä jopa vähän lahjattomat treenaa -meiningillä on menty, mutta ne kerrat ovat tuoneet sekä positiivisia yllätyksiä, että ihan odotettuja tuloksia. Joka tapauksessa kilpailuja odotan (ainakin useinmiten) innolla, ja vaikka lähiaikoina kilpaileminen onkin rutinoitunut sen verran, ettei perhoset jännityksestä johtuen lentelekään vatsassa jo viikkoa ennen (tai edes samana aamuna), tai jokainen ruusuke tuo automaattisesti suurta iloa, on se silti yhtä hauskaa ja motivoivaa. Jos itse pystyisin vaikuttamaan elämäntilanteeseeni, haluaisin kilpailla paljon enemmän ja käydä valmennuksissa yms, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista, joten olen kiitollinen jokaisesta tilaisuudesta.


Kesäkisat 2011 (Denver koulupuolella ja Elvis estepuolella)
Olin mäkin joskus pieni.. :D

Pinokkion kanssa menin monet estekisat ja sillä pääsinkin kisaamaan ensimmäiset "isommat" luokkani

Rasmus tuntsarit 2014

Audan kanssa ensimmäiset estekisat

En pidä itseäni edes kovinkaan kilpailuhenkisenä. Cooperin testissä mulle on aivan sama olenko viimeinen (totta puhuen en mä kyllä ihan viimeinen halua olla..) vai ensimmäinen, pelkästään sen juokseminen loppuun asti on saavutus, mutta toisaalta matikan kokeessa en millään voi hyväksyä sitä, että tekisin typeriä virheitä tai en löytäisi minkäänlaista tapaa ratkaista tehtävää. Ratsastuskilpailuissa sama: mua ei haitannut lainkaan, että Desperadon kanssa keskeytettiin, mutta jos Jollyn kanssa teen huonon radan, se harmittaa valtavasti. Johtopäätös: hyväksyn heikotkin puoleni, mutta vahvoilla alueillani haluan olla paras. Kilpailuissa jos tiedän, että mulla on mahdollisuus onnistua ja epäonnistun, se ärsyttää mielettömästi. Esimerkiksi Audan kanssa maaliskuussa Evitskogin kisoissa tullut typerä puomi 90cm:stä kaivertaa vieläkin, kuten myös kaikki Josefinen kanssa suoritetut kouluradat. Olisin pystynyt parempaan. Se ajatus pyörii mun mielessä aina typerästä syystä epäonnistuneen suorituksen jälkeen. Usein se ajatus pyörii kaikkien suoritusten jälkeen mielessä: aina on parannettavaa. Itsekritiikki, vaatimattomuus ja epäonnistumisista itsensä ruoskiminen kuuluvat arkeen, tyypillinen suomalainen kun olen. F1-kuski Kimi Räikkönen on aina huvittanut mua vähäsanaisilla "vähän oli liian huono kaarre siinä, toinen varikkopysähdys oli liian hidas, olisi kyllä pystytty parempaan" negatiivissävytteisillä kommenteillaan jopa voiton jälkeen, mutta totta puhuen taidan itsekin olla vähän sellainen.



Tässä harrastuksessa monipuoliset kilpailumahdollisuudet on kyllä ihan mahtavia, enkä tosiaan pystyisi luultavasti harrastamaan mitään (ainakaan pitkän aikaa) ilman kilpailemista. Se pitää mielenkiinnon yllä. Totta kai mä tykkään myös tunneilla käymisestä ja valmentautumisesta, eihän sitä muuten mihinkään pääsisi! Ne luovat pohjaa sille kehittymiselle, joka sitten tiivistyy kilpailusuoritukseen. Eikä kilpailusuorituksessakaan välttämättä se hyvä sijoitus (vaikkei sekään toki haittaa ;)) ole kaikki kaikessa, vaan se miten itse ratsasti ja reagoi eri tilanteisiin ilman valmentajan tuomaa tukea, ja mikä oli lopputulos suhteessa sen hetkisiin olosuhteisiin. Mutta ei se kilpaileminen tietenkään ainoa kiva asia ole, ratsastus on itsessään ihan mieletön harrastus. Se sama pieni heppatyttö, joka odotti innolla joka viikko perjantaista ratsastustuntia seitsemän vuotta sitten, on edelleen jossain mun sisällä ja edelleen mä arvostan jokaista kertaa hevosen selässä. Totta kai olisi aivan mieletöntä päästä jonakin päivänä kilpailemaan jollain 140cm tasolla, mutta ratsastus itsessään on jo sellainen harrastus, että se tuo paljon iloa ja uusia kokemuksia, enkä osaisi kuvitella elämääni ilman tätä lajia. Kilpaileminen on se lisä, joka sytyttää kipinän liekkeihin.


Kisojen katsominen on myös kivaa ja sitä teenkin aika usein, vuoden kohokohtana tietenkin HIHS!

Millaisia kilpailijatyyppejä te olette? Vai tykkäättekö enemmän vaan ratsastaa muuten vain? 
Muista ratsastuksen mahdollisuuksista mulla on suunnitteilla jo toinen postaus!

Ps. Tästä postauksesta ei kyllä tullut yhtään sellanen kun kuvittelin, mutta menköön!

Liiankin rauhallista

...mikä onkin Jollyn kanssa yllättävää! Torstaina olin ollut sillä tehoestevalkassa (jes, pitkästä aikaa!) ja silloin oli mennyt tosi hyvin, joten odotuksetkin oli suht korkealla kisoissa. Meillä oli siis Lepuskissa kisat eilen ja menin niissä taas sen 70cm taitoarvostelun. Tällä kertaa ei ollut ehkä ihan niin teknistä rataa kuin viimeksi, ravialoitus ja muutama linja vaan. Jolly oli verryttelyssä tosi kevyen ja rauhallisen oloinen, mistä olin ihan tyytyväinen. Verryttelyt ravitehtävällä sujuivat tosi hyvin, mutta pystyllä sitten ei ollut oikein kunnon menoa vielä päällä. Noin pienet esteethän Jolly ylittää tosi helposti eikä lähelle tuleminen haitannut, mutta okserille ottaessa verkkahyppyä se vähän kostautui. Vesimatto ja "massiivisempi" este ei ylittynytkään enää niin helposti ja siihen tuli kielto, kun vauhti puuttui kokonaan. Toisella kerralla pohkeet kunnolla kiinni ja yli.

Radalle lähdin sillä ajatuksella että nyt mennään, mutta ei oikein sitten kuitenkaan menty. Meno ei lähtenyt rullaamaan oikeastaan kertaakaan koko radan ajan, vaan Jolly jäi jopa melkein jalan taakse. Olin laskenut sen varaan, että se radalla innostuu niin kuin yleensä, mutta niin ei sitten käynytkään ja koko rata oli vaan semmosta esteiden yli selviämistä. Välit jäi kuitenkin lyhyiksi Jollyn ison laukan takia. Syynä myös se, että moottoria oli niin vähän, etten halunnut ottaa sitä niin rajusti kiinni, koska pelkäsin että tulee taas stoppi. Jotain vääriä laukkojakin siellä oli, mutta jälleen laukan kiinni ottaminen olisi vienyt sen vähänkin eteenpäin pyrkimyksen. Vaikka se ei videolta näytäkään hitaalta, niin tunne oli niin erilainen kun yleensä. Yleensä saan pidellä Jollya ihan kunnolla, mutta nyt sain kunnolla jopa käyttää pohjetta, että päästiin esteistä yli. Olisi varmaan pitänyt ottaa raippakin mukaan?

Selvittiinhän me se puhtaasti läpi, mutta ei kyllä ollut kovin kummoinen taidonnäyte ja niinpä pisteet jäivät melko alhaisiksi. Vähän olen pettynyt omaan ratsastukseen, mun olisi pitänyt vaan saada Jolly paremmin sujumaan eteen ja ratsastaa napakammin. Ilmottauduinkin torstain rataharjoitukseen, että saadaan nämäkin virheet korjattua. Pistän kuitenkin sen piikkiin, ettei se ole pitkään aikaan ollut tuollainen. Huomaa kuitenkin, miten ollaan edistytty siitä alusta - vuosi sitten olisin ollut supertyytyväinen pelkästään hyväksyttyyn suoritukseen, mutta nyt tavoitteena on ennemminkin siistin ja tasaisen suorituksen saaminen ja hyvä ratsastus. On se Jolly ehdottomasti niin mun tyyppinen hevonen ja sen kanssa on niin kiva hypätä! Varma, eteenpäin pyrkivä ja palkitseva. Menee kaikesta yli, eikä nappaa puomejakaan mukaan, että aika täydellinenhän se on estepuolella! Ainoa ongelma onkin usein vaan se selässä roikkuminen, sen verran fyysista toi ratsastus ton kanssa on. :D



Semmonen kisapäivitys taas... Musta tuntuu että nää mun postaukset ei koostu enää muista kun kisapäivityksistä, olisko teillä jotain toiveita mitä muita postauksia toteuttaisin? Paljolti mun arki koostuu tällä hetkellä vaan koulusta ja parista ratsastuskerroista (tosin vähän useammastakin kuin parista, mutta siitä lisää jossain vaiheessa). Tuntipostauksia voisin ryhtyä taas aktiivisemmin kirjoittamaan, jos saisi niistä jotain materiaaliakin...

Kun ei tiedä

Syksy onkin edennyt jo yllättävän pitkälle ja ensimmäinen jakso (ja koeviikko!) ohi, nyt pari päivää ilman mitään kouluhommia ja huomenna alkaa taas ahkeroiminen uusien aineiden parissa. Nyt kuitenkin päivitystä viime viikon tunnista, jonne sain taas Darian.

Vaikka mä tykkäänkin Dariasta ihan suht paljon, niin jotenkin nyt kyllästyttää tää meno. Oon menny sillä nyt vaikka miten monta kertaa putkeen ja en vieläkään näe mitään edistystä. Tai lähinnä vielä yhdelläkään tunnilla ei ole tullut semmoista 'hei, olipa kivaa!' vaan joka tunnin jälkeen mua jää vaivaamaan joku juttu tosi pahasti.

Keskiviikkona me mentiin siis pellolle ratsastamaan, kun oli niin kaunis sää ja siellä pystyi menemään. Ihan perusjuttuja siis, tarkoituksena mennä vähän reippaamassa tahdissa. Mulla ei kyllä sen reippaamman tahdin kanssa ollut ongelmia... Ensimmäiset puoli tuntia Daria vaan vei mua eikä oikein tuntunut vastaavan mihinkään apuun. Ei takasin, sivulle, korkeintaan vaan eteenpäin ja aivan liian kovaa. Itselläni on nyt jotenkin ollut kärsivällisyys vähän lopussa ja niinpä voisin sanoa tunnin menneen pieleen mun hermostumisen takia. Kuten aiemmin totesin, en ole oikein aikaisemmillakaan tunneilla saanut mitään aikaiseksi, joten mua alkoi vaan yksinkertasesti hermostuttamaan se, etten nytkään saisi mitään aikaiseksi.

Laukassa oli varmaan kaikkein helpointa, kun se siinä ei voikaan mennä kovinkaan lujaa, koska se ei pysyisi tasapainossa muuten yhtään. Siinä sain sitten ratsastaa sitä suht normaalisti, mutta vieläkin jäi kaikki kesken. Kaikkein turhauttavinta oli se, että mulla tuli semmonen fiilis että mä en tosissani tiedä mitä mun olis pitänyt tehä kun mikään ei tuntunut auttavan. Yleensä mulla on jokin idea aina miten ratkaista ongelmat, mutta nyt mulla on monta kertaa tullut hevosen selässä semmonen fiilis, että mulla ei ole mitään hajua mitä mun pitäisi tehdä ja tekisi mieli vaan tulla alas selästä ja luovuttaa. Teen tästä kaikesta itelleni vähän turhan vaikeata, mutta tällä hetkellä en tiedä muutakaan.

Jatkettiin sitten vielä aikaisemmilla tunneilla tehtyjä sulkutaivutuksia ja ne suju taas tapansa mukaan ihan okei. Niissä Daria oikeesti kuunteli mun apuja ja siinä mä taas tiesin suurin piirtein mitä olin tekemässä. Tosin välillä kun joku sitten meni taas pieleen niin olin ihan pihalla. Niin kauan kun kaikki meni hyvin, olin ihan tyytyväinen, mutta heti kun joku lähti menemään väärin niin pakka meni taas kokonaan sekasin. Lopussa ravaillessakin alku meni ihan hyvin, kun Daria jaksoi keskittyä ja olla rauhallinen, mutta lähti sitten vähitellen taas viemään mua ja sitten siitä ei oikein enää tullut mitään. Vielä tätä tekstiäkin kirjoittaessa mua turhauttaa aivan mielettömästi ja toivoisin, että voisin jotenkin vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada jotain aikaiseksi siellä hevosen selässä. Mutta kun ei niin ei. 

Ratsastus on yhtä vuoristorataa ja nyt mulla ei tosiaan ole menossa hyvä kausi. Ehkä jonkinlaisten tavotteiden asettaminen auttaisi? Tällä hetkellä mä vaan ratsastelen enkä oikein odotakaan mitään tapahtuvan. Ei sillä etten haluaisi ratsastaa, mutta kun musta tuntuu ettei siitä ole mitään hyötyä, että mä en mene mihinkään. Tai korkeintaan taaksepäin.. Dariallakin sillon alkuvuodesta mulla meni ihan hyvin, mutta nyt meno on hädin tuskin okei-tasoista.

Mäentaustan valmennuksessa pitkästä aikaa

Tällä hetkellä itellä on tosi hyvä (helpottunut) fiilis, vaikka koeviikko ei ole edes puolessa välissä, koska eilisen bilsan koe meni hyvin ja nyt on (ainakin melkein) vaikeimmat kokeet tehty. Niin ja mun muutaman päivän flunssakin on näköjään luovuttamassa jo!
Hyvä fiilis jäi myös torstaisesta valmennuksesta! :)

Pääsin siis Audalla vielä viimesen kerran estevalmennukseen, joka pidettiin siellä Melginien tallilla, missä Auda asusteli viime syksynä/talvena. Sillonhan kävin myös noissa Mäentaustan valmennuksissa (postauksiin tästä ja tästä) ja tykkäsin niistä tosi paljon, ja olinkin jo keväästä asti himoinnut päästä sinne. Audan loukkaantumisen takia ei onnistunut ja ne alko uudestaan vasta nyt syksyllä. Valmennuksessa alotettiin tyypillisesti perusteellisella verkalla, kokoamista käynnissä ja ravissa, pysähdyksiä, temponvaihteluita. Harjotusraviosuudet olivat jälleen aika järkyttäviä, koska turvaliivi + estesatula + Audan ravi eivät olleet hyvä yhdistelmä.. Ei se ehkä ihan niin kauheeta ollut kun vuosi sitten, mutta ei nyt mitenkään erityisen tyylikästäkään. Laukassa sama homma, laukkailtiin ympäri maneesia vähän isommassa laukassa ja sitten ympyröillä enemmän kokoamista.

Ensimmäinen verkkaestetehtävä oli samanlainen, kun mitä vuosi sitten tehtiin, eli pysty, jonka jälkeen piti ottaa käyntiin. Ensimmäisellä kerralla en saanut Audaan oikein mitään ponnekkuutta ja unohdin muutenkin koko alkutunnin hyppyjen aikana ratsastaa, joten Auda vaan kiipesi siitä yli puolikkaan raviaskeleen kautta. Käyntiin siirtymiset eivät tosin olleet mitenkään ongelmallisia. :D Toistimme tätä tehtävää pariin otteeseen aina vähän korotetumpana ja loppua kohden ainakin jotenkuten aloin saamaan langan päästä kiinni. Joka kerta tosin uudessa tehtävässä tuli samat alun ongelmat, kun kerta kaikkiaan unohdin vaan ratsastaa. Menimme siis erilaisia tehtäviä: sarjaa, kaarevaa linjaa tai yhdistelmiä eri esteistä.



Esteiden väleissä haettiin viime vuoden tapaan taas sitä semmosta rennompaa ja isompaa laukkaa, kevyemmässä istunnassa ja sitten vähän ennen estettä istuttiin alas ja tehtiin ne päätökset. Mulla meni koko alkutunti siihen, että hain sitä ratsastustyyliä ja muutenkin ylipäätään, miten niitä esteitä hypättiinkään. Audalla en ollut hypännyt sitten niiden Santa-Haminan kisojen, joten olin vähän hukassa. Meitä oli siinä vaan kaksi, joten ehdittiin kaikkien pienienkin juttujen jälkeen ottaa seis ja Mikko jakso tosi perusteellisesti joka kerta selittää mitä olisi pitänyt tehdä, mihin pyritään ja miksi. Mulle näitä taukoja tuli aika monta kertaa siinä alussa, kun onnistuin sössimään aina ekat kerrat. :'D Toisella kerralla ne jutut yleensä onnistukin sitten paremmin.



 Sitten kun vihdoin sain sen oikean touchin ja oltaisiin voitu ryhtyä hyppäämään enemmän, valmennus loppuikin kesken. Se huono puoli on tässä kun pääsen kaksipäiväisessä valmennuksessa ainoastaan ensimmäisenä päivänä, mutta kun eilen tosiaan oli se koe ja muutenkaan en varmaan olisi saanut hepalle kyytiä, niin ei olisi mahdollista. Loppua kohden alkoi tehtävät heti siis onnistumaan paremmin ja Mikkokin totesi siinä lopuksi, että "loppua kohden sä aloit löytämään sen mitä sä teet sen kanssa".

Laitoin väliin pätkiä noista kommenteista, mitä saatiin! Ihan viimesestä hyppypätkästä ei ole videota, mutta muuten tässä aika lailla kaikki

Oli tosi kiva kyllä päästä taas valmentajan silmän alle ja hyvä fiilis tosiaan jäi! Toivottavasti joku päivä pääsisin vielä Mäentaustan valmennukseen, noi on aina yhtä kivoja :)

Vaikeuksia vanhojen tuttavuuksien kanssa

En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut normitunneista mitään ja suurimpana syynä on materiaalin puute. Toinen syy on vaan laiskuus. Itse olen sellainen henkilö, että joko en saa mitään aikaiseksi tai sitten teen jonkun asian tosi perusteellisesti. Tänäänkin koko aamun vaan makasin sohvalla ja katsoin jenkkinetflixistä löytyvää PLL'n neloskautta, mutta sitten päätin ryhtyä vähän järjestelemään mun pöytää, ja päädyinkin lopuksi imuroimaan mun sängyn alustan. Ratsastuksen jälkeen ajattelin kirjoittaa nopeasti puhtaaksi äikän aineen ja puursinkin vahingossa sen parissa semmoset kolme tuntia. Näin mulle käy usein ja siksi en saakaan montaa asiaa päivässä aikaiseksi ja koska blogi on ollut tärkeysjärjestyksessä aika pohjalla, ei mulla ole tälle jäänyt aikaa. Nyt kuitenkin päätin tulla jopa muutamien kuvien kanssa kertomaan, mitä ollaan touhuiltu!

Pari aikaisempaa kertaa olen mennyt Felixillä, eikä ne olleet ihan niitä kivoimpia tunteja.. Vaikka Felix itsessään ei herätä mussa negatiivisia tunteita niin jostain syystä ne tunnit ei vaan onnistuneet. Felix jäi hitaaksi ja itse päätin ratkaista ongelmaan vaan irrottelemalla sitä ohjasta ja käyttämällä ahkerasti raippaa. Nooh, ei siitä oikeen mitään tullut ja tällä viikolla sainkin Darian ja meidän oman opettajan ollessa sairaslomalla, oli tallin uusi opettaja meitä opettamassa. Daria on kyllä yksi kivoimmista hevosista tuolta, mutta viime kerrasta oli aika pitkä aika ja nyt se on ollut saikullakin tässä välissä, niin mua odotti vähän erilainen hevonen sitten ratsastaa. Ensinnäkin mun tavotteena oli saada sen etuosa ylös, koska se saikkukin oli johtunut sen etupainoisuudesta. No, ei tosiaan ollut se helpoin vaihtoehto... Daria olisi mielellään vaan painunut alas ja levännyt etujaloillaan, mutta en antanut sille siihen mahdollisuutta ja niinpä aika lailla koko tunnin sain tehdä töitä sen eteen.

Käynnissä Daria oli tosi epätasanen ja vastusteli. Teimme väistöjä, joissa oli tarkotuksena saada ulkojalka hyvin odottamaan, eli mentiin aika pienillä askeleilla. Tämä uusi opettaja oli ilmeisesti Darialla mennyt jonkin verran ja osasi siksi antaa hyvin yksilöllisiä ohjeita sen ratsastamiseen. Suurin ongelma oli kuitenkin jossain mun pään sisällä, kun en oikein saanut sitä paranemaan. Tehtävätkin tosin oli haasteellisia - väistö, jonka jälkeen laukannosto käynnistä. Erityisesti toi laukannosto ei onnistunut sitten ollenkaan, kun heppa jännitty ja lähti poikittelemaan ja nosti sitten lopulta väärän laukan.. Niin lyhyellä laukkapätkällä en edes kerennyt työstää sitä paremmaksi. Lopputunnista siirryttiin onneksi helpoille ympyröille ja pääsin työstämään sitä laukkaa enemmänkin ja siinä se oli ihan ratsastettava. Vaikeaa oli edelleen pitää se etuosa ylhäällä... Omasta istunnastani sainkin erikoisen ohjeen "hartiat alemmas ja eteenpäin". Rentouttaessani ne huomasin, että ne oli olleet aika jännittyneet ja korvissa, mutta yllättävämpää oli se, että mun piti työntää niitä edemmäs. Yleensä kun olen melkoisessa etunojassa ja lysyssä. Noh, ainakin olin keskittynyt siihen!

Menimme vielä hetken ravia pidemmän pätkän ja siinä sain taas tehdä töitä ja paljon. Kivan tasaseksi, pyöreeksi ja rennoksi en sitä kertaakaan saanut, mutta erityisesti kuvista päätellen päätavote onnistu: pää pysy ylhäällä! Siitä sitten seuraava tavote saada se pyöreäksi ja rennoksi. Toivottavasti saankin jatkaa sillä, jotta saisin taas vähän tuntumaa tohonkin hevoseen, joka oli sitten tammikuun muuttunut kyllä tosi paljon.

Hubertus

Lauantaina oli Leppävaaran tallin vuosittainen Juniori-Hubertus, johon pääsin mukaan Jollylla. Teemana oli metsä ja metsän henget, mutta itsellä ei yhtään nyt inspiroinut toi teema joten menin ilman sen kummempia koristuksia. Muutenkin oli jotenkin kauheen uupunut olo eikä ollut yhtään sellasta tyypillistä kivaa fiilistä (toki läpimäriksi kastuneet kamat ja muutenkin masentava sää saattoi vaikuttaa asiaan), mutta onhan toi aina kivaa normaalista poikkeavaa ohjelmaa! Kaikkien päästessä ratsujensa selkään me lähdettiin rauhalliselle maastokierrokselle opettajan johdolla. Hieman sateen jälkeen huonojen pohjien takia mentiin siis melko rauhallisesti, pari ravipätkää mahtui mukaan. Maastoreissun aikana ei onneksi enää alkanut satamaan, joten se oli varsin mukava reissu. Jolly oli suht innoissaan lenkin ajan ja roikuttiin koko ajana edellisen hännässä kiinni mun jatkuvista pidätteistä huolimatta. :D

Kuvista kiitokset Sara P.!

Maastolenkin jälkeen mentiin maneesiin (höh), jonne oli rakennettu tehtävärata. Kaikki menee tän radan siis pareittain ja aina nopeiten radan suorittanut voittaa ja pääsee jatkoon. Viime vuonna oltiin Jollyn kanssa tässä yllättävän hyviä ja päästiin tosi pitkälle, mutta nyt kyseessä oli teknisempi rata. Eli siis puomikuja - kavaletti - ämpäri tolpan päältä toiseen tolppaan - perunan kuljetus lusikassa (keskellä pysähdys) - loppussa alas selästä ja piti huutaa oma ja ratsun nimi. Puomikuja ja kavaletti menivät helposti, mutta ämpäri vähän jännitti Jollya, joten siinä menikin sitä aikaa sitten. Sain kuin sainkin sen ämpärin toiseen tolppaan, mutta koska peruna lusikassa -tehtävässä ei oikein voinut kiihdytellä niin jäätiin toiseksi meidät haastaneelle ratsukolle. Jolly oli ehkä vähän jännittyneempi tällä kertaa, joten ehkä ihan hyvä että saatiin näinkin nopeasti lopetettua meidän osuus ja pääsin talliin aikaisin valmistautumaan iltaa varten. 

Illalla oli siis vuorossa ruokaa ja ohjelmaa, jossa meidän viisi aivoa ei tällä kertaa olleet niin loistavia (puuttu se ruumis vielä!). Joka tapauksessa kiva ilta oli, vähän piristystä tähän rankkaan kouluarkeen! Nyt taidankin ryhtyä tekemään joko äikän ainetta, hissan oppimispäiväkirjaa tai matikan tehtäviä... Tänään onneksi ainoa vapaa ilta, niin kerkeän saada taas kaikki asiat hoidettua!

Järjestääkö teidän tallit/seurat erilaisia tapahtumia ja millasia? Entä mites teidän syksy lähtenyt käyntiin noin muuten? :)