Kun ei tiedä

Syksy onkin edennyt jo yllättävän pitkälle ja ensimmäinen jakso (ja koeviikko!) ohi, nyt pari päivää ilman mitään kouluhommia ja huomenna alkaa taas ahkeroiminen uusien aineiden parissa. Nyt kuitenkin päivitystä viime viikon tunnista, jonne sain taas Darian.

Vaikka mä tykkäänkin Dariasta ihan suht paljon, niin jotenkin nyt kyllästyttää tää meno. Oon menny sillä nyt vaikka miten monta kertaa putkeen ja en vieläkään näe mitään edistystä. Tai lähinnä vielä yhdelläkään tunnilla ei ole tullut semmoista 'hei, olipa kivaa!' vaan joka tunnin jälkeen mua jää vaivaamaan joku juttu tosi pahasti.

Keskiviikkona me mentiin siis pellolle ratsastamaan, kun oli niin kaunis sää ja siellä pystyi menemään. Ihan perusjuttuja siis, tarkoituksena mennä vähän reippaamassa tahdissa. Mulla ei kyllä sen reippaamman tahdin kanssa ollut ongelmia... Ensimmäiset puoli tuntia Daria vaan vei mua eikä oikein tuntunut vastaavan mihinkään apuun. Ei takasin, sivulle, korkeintaan vaan eteenpäin ja aivan liian kovaa. Itselläni on nyt jotenkin ollut kärsivällisyys vähän lopussa ja niinpä voisin sanoa tunnin menneen pieleen mun hermostumisen takia. Kuten aiemmin totesin, en ole oikein aikaisemmillakaan tunneilla saanut mitään aikaiseksi, joten mua alkoi vaan yksinkertasesti hermostuttamaan se, etten nytkään saisi mitään aikaiseksi.

Laukassa oli varmaan kaikkein helpointa, kun se siinä ei voikaan mennä kovinkaan lujaa, koska se ei pysyisi tasapainossa muuten yhtään. Siinä sain sitten ratsastaa sitä suht normaalisti, mutta vieläkin jäi kaikki kesken. Kaikkein turhauttavinta oli se, että mulla tuli semmonen fiilis että mä en tosissani tiedä mitä mun olis pitänyt tehä kun mikään ei tuntunut auttavan. Yleensä mulla on jokin idea aina miten ratkaista ongelmat, mutta nyt mulla on monta kertaa tullut hevosen selässä semmonen fiilis, että mulla ei ole mitään hajua mitä mun pitäisi tehdä ja tekisi mieli vaan tulla alas selästä ja luovuttaa. Teen tästä kaikesta itelleni vähän turhan vaikeata, mutta tällä hetkellä en tiedä muutakaan.

Jatkettiin sitten vielä aikaisemmilla tunneilla tehtyjä sulkutaivutuksia ja ne suju taas tapansa mukaan ihan okei. Niissä Daria oikeesti kuunteli mun apuja ja siinä mä taas tiesin suurin piirtein mitä olin tekemässä. Tosin välillä kun joku sitten meni taas pieleen niin olin ihan pihalla. Niin kauan kun kaikki meni hyvin, olin ihan tyytyväinen, mutta heti kun joku lähti menemään väärin niin pakka meni taas kokonaan sekasin. Lopussa ravaillessakin alku meni ihan hyvin, kun Daria jaksoi keskittyä ja olla rauhallinen, mutta lähti sitten vähitellen taas viemään mua ja sitten siitä ei oikein enää tullut mitään. Vielä tätä tekstiäkin kirjoittaessa mua turhauttaa aivan mielettömästi ja toivoisin, että voisin jotenkin vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada jotain aikaiseksi siellä hevosen selässä. Mutta kun ei niin ei. 

Ratsastus on yhtä vuoristorataa ja nyt mulla ei tosiaan ole menossa hyvä kausi. Ehkä jonkinlaisten tavotteiden asettaminen auttaisi? Tällä hetkellä mä vaan ratsastelen enkä oikein odotakaan mitään tapahtuvan. Ei sillä etten haluaisi ratsastaa, mutta kun musta tuntuu ettei siitä ole mitään hyötyä, että mä en mene mihinkään. Tai korkeintaan taaksepäin.. Dariallakin sillon alkuvuodesta mulla meni ihan hyvin, mutta nyt meno on hädin tuskin okei-tasoista.