sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ei enää yllätyksiä [kisat]

Viime kisat taisivat olla vain jonkinlainen onnenkantamoinen - palasinpa takaisin siihen viime vuoden kisojen tasolle. :D Sanonpahan nyt ihan alkuun, että olin sijoituksissa vissiin toiseksi viimeinen (viimeisenä ollut siis hylättiin) ja en kyllä sen kummempaa odottanutkaan.

Bono ei ole tunnettu ainakaan reippaudestaan ja tiesin, etten tule saamaan sitä millään liikkumaan. Joskus (joillain ratsastajilla) se on pärjännyt tyyliluokissa ihan hyvin, mutta nämä jotkut ratsastajat sattuvat olemaan miljoona kertaa parempia kuin minä, joten ehken edes haaveilekaan olevani yhtä hyvä. :D Bono meni edellisen luokan, joten siinä sillä menikin sitten jo vähän lisää energiaa, mutta plussaa oli toki se, että se oli valmiiksi vertynyt. Verkassa ratsastimme nopeasti kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen otimme muutaman hypyn pystylle. Pari ekaa kertaa (kun este oli vielä pienenä) tulimme liian hitaassa temmossa, mutta onneksi vauhti kasvoi sitten isommille esteille. Okserille verkkahyppyjä ottaessa se innostui menemään jo vähän enemmän eteen, mikä ennusti ihan hyvää rataa miettien. Tosin mulla tuli fiilis että odotellessa se kaikki häipyisi, kuten sitten sattui käymäänkin...

13192832013_160016acaa_b 13192706145_f1f5607f0d_b

Radan aloitin muutaman pukin ja raipaniskun jälkeen, jolloin sain hieman energiaa siihen hevoseen. Ennen ekaa estettä Bono menikin ihan hyvin eteen, mutta estettä lähestyessä se vaan hiljeni, hiljeni, hiljeni ja hyppäsi sitten aika läheltä. Kakkosesteelle tuli vähän parempi lähestyminen. Kakkosen ja kolmosen välissä Bono tuntui liikkuvan tosi hyvin eteen, mutta onnistuttiin silti jotenkin saamaan linjan väliin viisi askelta neljän sijasta. Ja se viisi askelta oli jopa ihan normaali väli, ei yhtään lyhyt eikä pitkä, vaikka se olikin tavallaan poniväli. Vitoselle (joka oli sarja) jäin jälkeen hypystä, kun Bono lähtikin yllättäen kauempaa. Olin odottanut vielä yhtä askelta, mutta heppa oli kuitenkin reipas ja hyppäsi ja niinpä sarjaväli jäi pitkäksi. Sarjan b-osalle heitin vaan kädet korviin, koska en halunnut jäädä kiinni suuhun, hieno myötääminen kieltämättä. :D

13192799363_7bee12c8cd_b 13192695895_42f2191dde_b
XDDD Näin!
13192671665_ff9cc67bc1_b 13192953654_a0282909bc_b 13192646315_808756beca_b 13192635865_e66f1cf54d_b 13192742473_c6ca73035b_b

Kutoselta seiskalle olikin sitten radan viimeinen linja ja onnistuin hienosti senkin menemään poniväleillä. No, taisi jäädä laukka vähän lyhyeksi! Jälleen tunsin vaan kuinka se kaikki vauhti, jonka olin onnistunut keräämään välissä, hiipui esteitä kohti, jolloin tultiin pikkuaskelilla juureen, plaah. Vaikkei radassa ainakaan päällisin puolin näyttänyt olevan paljoakaan ongelmia, se tuntui aivan kamalalta. :D Tyylipisteet olivatkin ihan mun fiiliksen mukaiset! 
Tuomarin (joka oli itse asiassa jälleen meidän oma opettaja) kommentteja:
"Varo ettet vain seiso jalustimilla." Olen samaaa mieltä, mutta Bono olisi takuulla tipahtanut raville, sen verran vähän oli imua estelle... 
"Käsi luontevammaksi esteille (älä heitä!) muuten sopiva." No, kuten totesin, heitin kädet lähinnä a) koska olin hevosta edellä tai b) jäljessä.
"Hyvät tiet! Selkeytä tempo & rytmi! Ole tehokkaampi ja tee loppuun. Kömpelöä..." No tässä en voi kuin olla samaa mieltä...!
"Tyylikästä kuten aina, mutta RATSASTA :) Käytä eri istuntoja, vie asiat läpi. Hyvä tulee!"

Tyylipisteeni olivat siis 6.5 + 7 + 8 + 6.5 + 6.5 = 34.5. Sijoitus jotain 9. tai 10./12. ?

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ennen estekisoja?

Voisin kai sanoa, että tämä on vähän laajempi versio "näin valmistaudun kisoihin"-postauksen tyyppisestä. Ajattelin siis vähän kertoa Lepuskin kisasysteemistä ihan ilmottautumisesta kisarataan asti. Huomennahan meillä tosiaan on kisat (ja olen menossa Bonolla 70cm tyyliarvosteluun, ei oo totta :D).

Aloitetaanpa ihan ilmottautumisesta; kisalistat ilmestyvät siis Majoranin (Lepuskin seura) ilmotustaululle muutamaa viikkoa aiemmin. Sinne kirjataan nimi luokkaan, johon haluaa osallistua ja myös talkootehtävään. Kisaamaan mennessä on pakko ottaa joku talkootehtävä, joka mulla on yleensä portinavaaja tai myyjä (hehe helpoimmat). Tällä kertaa ne oli kuitenki jo mennyt, joten päätin mennä toasttalkoisiin (vielä helpompi) ja mut sitten laitettiin myös 50cm sihteeriksi. Kisaviikon keskiviikkona kisalistat ilmestyvät, jolloin selviää minkä hevosen on saanut ja monentena lähtee yms. 

IMG_0186

Estekisaajat tulevat tallille päivää ennen lauantaina rakentamaan radan (paitsi kesäkisoissa, jolloin rata rakennetaan samana päivänä aikaisemmin). Rakentaessa jokainen saa yleensä oman esteen, joka sitten täytyy kasata ja sen jälkeen voi auttaa muita tms. Seuranmestaruuksissa esteet myös pestään, mutta muissa kisoissa niille ei tarvitse tehdä muuta (paitsi ehkä paikkailla jonkin verran, kuten jesaroida johteita kiinni...). Toasttalkootehtävän omistaessa lauantaina on vuorossa myös (nimensä mukaisesti) toastien tekeminen. Toasttalkoot = Voidellaan leivät, laitetaan juustot ja kalkkunat, tomaatit ja oregano ja pakataan pusseihin kolmen tai neljän henkilön voimin. Tänään meitä oli kolme ja aikaa kului se puolituntinen, joka siihen yleensäkin menee. Etuna (ainakin jos on köyhä opiskelija, lainaten erään sanoja) toasttalkoiden jälkeen saa syödä kantapaloja ylijääneiden ruokatarvikkeiden kera. Aiemmin, kun kisasin, panostin aina lauantaisin ihan kunnolla ja pesin kamat ja rohmusin kaiken tarvittavan (martsarin, suojat/pintelit) jo valmiiksi. Nykyään jätän kaiken vasta sunnuntaille ja kamoja jaksan enää harvoin pestä. Koulukisoihin yleensä pyyhin ne, mutta estekisoihin... njääh. :D

Elvis12 PinokkioRondyIMG_7649

Sunnuntaina talli aukeaa 9.30, jolloin ainakin ekassa luokassa hyppäävät (Lepuskin kisoissa on aina ensimmäiseksi kaksi esteluokkaa ja niiden jälkeen kaksi tai kolme koululuokkaa) ilmestyvät paikalle. Itse valun tallille vasta joskus vähän ennen kymmentä, kyllä silloinkin kerkeää hyvin. Tallille saapuessa käyn heittämässä tavarat klubariin ja sen jälkeen heti maksamaan kisamaksua (ellei äiti satu olemaan paikalla, jolloin hän hoitaa tämän osuuden). Kisamaksun jälkeen käyn tarkastamassa missä kunnossa heppa on ja pyyhin yleensä purut ja liat nopeasti selästä. Tässä välissä koitan myös pyyhkiä omat saappaani (jos siis ratsastan ensimmäisessä luokassa) ja laitan kaikki kamat päälle valmiiksi. Kymmenen jälkeen on radan kävely opettajan johdolla (opettaja selostaa vähän mitä kannattaa tehdä yms) ja sen jälkeen ensimmäisen luokan hepat tulevat kävelemään maneesiin/kentälle. Itse hommaan useimmiten kisahoitajan, niin ei tarvitse huolehtia kuntoonlaitosta ja kävelytyksestä, varsin toimiva systeemi! Yleensä hevosen laittamiselle ei edes jää aikaa, joten hoitaja on aika lailla pakollinen. Joskus hevonen saattaa mennä vielä myöhemmin koululuokkia, jolloin se toinen ratsastaja sitten letityksen ohella laittaa hevosen kuntoon. 

IMG_0251 IMG_0252 IMG_0003 _MG_0204

Hevosia talutellaan kymmenen minuuttia, jonka jälkeen seuraa kahdenkymmenen minuutin verkka. Verkassa mennään aluksi kaikki askellajit itsenäisesti, minkä jälkeen otetaan muutama hyppy pystylle ja okserille opettajan neuvoessa. Maneesissa verkka suoritetaan siis kisaradalla, jolloin kaikki verkkaavat yhtä aikaa. Ulkokisoissa verkka suoritetaan joskus takakentällä, jolloin sinne valutaan eri aikoihin. Verkan jälkeen kaikki siirtyvät kävelyalueelle ja kaksi ensimmäistä jäävät radalle. Ennen omaa vuoroa menen radalle odottamaan edellisen ratsukon ajaksi, jonka jälkeen onkin sitten oman radan vuoro.

IMG_0265 _MG_0042 Mitä piditte tästä postauksesta? Onko muilla talleilla tämäntyyppisiä systeemejä vai oliko jotain ihan erilaista?

Vielä vähän asiaa. Hiljaiseloa on taas ollut - epätoivon ja materiaalin puutteen vuoksi. Sekä tekstin takkuamisen vuoksi. Häpeän niin paljon tätäkin kirjoitusta - ei vaan tule niin sulavasti ja luontevasti kuin normaalisti! Ehkä kirjotuskin lähtee jossain vaiheessa taas luistamaan. Tiistaina ei tosiaan mennyt ihan putkeen ja en ole vielä edes kehdannut katsoa sen päiväisiä videoita - tuskin tulen katsomaankaan. Eilen olin Audalla yksin, joten materiaalia ei ole ja postausta on turha kirjoittaa, kun en sen erikoisempaa muutenkaan tehnyt. Ensi viikolla on vuorossa maanantaina koulutunti ja sitten kaksi kertaa Audalla. Toivottavasti jommalta kummalta kerralta saisin hyvää matskua, niin olisi motivaatiota kirjottaakin! :)

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Birthday girl & kuvapläjäys onnistuneelta koulutunnilta

large (19)
Kuten arvata saattaa, täytin tänään tosiaan 15!

Aiemmin iltapäivällä mulla oli jälleen ridatunti Jossulla.
Tavoite 1: Pidä ohjat kädessä. Tämä tavoite oli selkeä ja päätin sen viime kertaisen jälkeen. Löysemmällä ohjalla ei ton hevosen kanssa pitkälle pötkitä, joten päätin pitää sen tasaisena, ehkä jonkin verran "vetävänä", mutta tietenkin hellittää aika ajoin. Autto kyllä tunnin kulkuun!
Tavoite 2: Jalat eteen. Cajuksen estetunnilla antamasta ohjeesta päätin ottaa vaarin ihan koulupuolellakin, koska mulla on jalka aina ihan hirvittävän takana. Sivuvaikutuksia pituudesta? No, se täytyy vaan saada pidettyä edessä ja on muuten tosi vaikeeta. Muistin kuitenkin useaan otteeseen korjata asentoa ja ehkä se lähtee tästä vähitellen parantumaan.
Tavoite 3: Hevonen reippaaksi. Tämä tavoite kehittyi tunnin aikana mun mielessä, sillä eteenpäin ajaessa (useimmiten raipalla) saan paljon enemmän imua kuolaimeen ja jotain, mitä työstää. Tämänhän pitäisi toki olla automaatio, mutta tolla hevosella on vaan niin hassu "leijuva" askel, että se saattaa tuntua ihan ok-reippaalta, vaikkei ole. Kunnolla eteen mennessä se kuitenkin lähtee toimimaan paljon paremmin.

Tunnilla mentiin paljon jälleen ympyröillä, joilla sainkin työstettyä Jossua pyöreämmäksi ja kevyemmäksi edestä. Päätin vähän luistaa "leveät kädet" ohjeesta ja mennä kädet "kisa-asennossa" (kuten opettaja sen ilmaisi :D), koska se vaan on mulle paljon luonnollisempaa. Sitten, kun olin saanut hepan rennoksi, niin käsiä oli helpompi nostaa ja levittää, jolloin muoto ja rentous edelleen säilyi. Tossa asennossa on helpompi huomata vinouksia ja kädet levällään ei pysty vääntämään niitä mihinkään ihmeasentoon, jolloin kaikki työ täytyy oikeasti tehdä istunnalla ja jalalla. Opettaja kehuikin jo alkutunnista, että alkoi paljon paremmin ja tunnin jälkeenkin tuli positiivista palautetta. Jes, eiköhän tästä kehitytä!

13067427175_97220eb60d_b 13067556665_e72a0aa6b0_b
Kyllähän se sieltä välillä venyikin!
13067990984_2990bd945b_b 13067935004_a80f1eb064_b

Käynnissä opettaja tuli siihen vierelle kävelemänä ja "taluttamaan" kerran, jolloin oikeasti tunsin selän pehmentyvän. Mun mielestä kaikkein paras osuus tunnista on aina kun opettaja tulee kävelemään tohon viereen, sillon hevonen vaan toimii niin hyvin. :D Tai ainakin tuntee, miltä sen pitäisi tuntua ja näkee vähän, että mitä se tekee saadakseen sen hevosen kulkemaan hyvin. Tällä kertaa siitä oli tosi paljon apua ja tunsin sillon joskus (harvoin) kun itse sain Jossun selän oikeasti rennoksi!

13067379334_2814179105_b
Leveeeet kädet
13067734043_3295fc139e_b 13067688273_b41e1069d9_b

Oli ihanaa päästä laukkaamaan kunnolla ja nimenomaan kuului mennä hyvin eteen. Tämähän sopi mulle paremmin kuin hyvin, päätin keskittyä istuntaan ja nojata taakse (toisin sanoen istua suorassa ja saada ne jalat oikeaan kohtaan) ja antaa vaan Jossun laukata. Laukassa selkä rentoutui myös hyvin, kun pääsin liikkeeseen mukaan. Jälleen se vähän "aukesi" paremmin ja lähti heti pärskimään. Sainkin paljon tosi hyviä askelia laukassa, kun jaksoin kunnolla keskittyä ja saada ne avut läpi. Teimme myös muutamia pysähdyksiä ja jälleen sitä asetusten vaihtelua ja etuosan siirtelyä uralla. Suoran uran kulkeminen ton kanssa ei ole mitenkään kovinkaan helppoa, koska silloin se useinmiten karkaa avuilta ja kulkee "Josefine-patukka-asennossa". Pysähdykset sen sijaan suju ihan hyvin ja välillä sain sen lähtemään niillä takajaloilla liikkeelle. Eiköhän tää tästä!

13067388674_da18d1ec09_b
Näytetään melkee uskottavalta kouluratsukolta! :D
13067304383_0d08691b1e_b 13067283333_ab37be0866_b 13067185573_ed53b31b05_b 13067156775_297d8271b7_b 13067085195_6fce29049b_b
Jalka venyy, jee!
13067295015_4850c5c671_b 13067667724_a574486fd5_b 13067597544_af4311ff95_b
Katse ylös D:
13067558264_23f8cb26fb_b

Nyt vaan pelottaa, että kun kisoja edeltävä tunti (kisalista tulee viimestään keskiviikkona!) tunti meni hyvin, että nyt kisoissa tulee menemään surkeesti. :D Tosin en ole vielä ihan varma mihin luokkaan menen (kun olin siellä varasijalla, että saa nähä mahtuuko), mutta jotenkin nyt toivoisin pääseväni koulukisoihin. Olisi hauska Jossun kanssa päästä uudestaan, koska viime kisat menivät ihan penkin alle, huhhuh. Olin sillon tosin mennyt hevosella tasan yhden kerran ilman satulaa, mutta silti.

Mitä piditte postauksesta? Oliko liikaa/liian vähän kuvia ja tekstiä?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Horse Fair & GoExpo

Messut. Viikon saattoi päätökseen Helsinki Horse Fair -messut (ja samalla muut messut, joita siellä oli). Valitettavasti en jaksanut siellä kovinkaan paljoa kuvata, mutta onpahan tässä teille nyt jotain! Aamulla joskus kakskyt yli kymmenen aikaan bussin ja ratikan kautta olin perillä messukeskuksessa, jonka jälkeen odottelin Teresaa jonkin aikaa. Teresan kanssa sitten katottiin aluksi poliisihevosten esitystä hetken aikaa ja lähdettiin sen jälkeen kiertelemään pitkin hallia. Mun tavotteena oli saada ostettua uudet ridahousut (edelliset kuluivat puhki, hups) ja sain tavotteen aika tossa alkuvaiheessa jo täytettyä! Löysin housut Reunos-nimisen kaupan ständiltä, jossa oli itse asiassa tosi paljon hyviä alennuksia! Mun budjettini tuli täyteen jo heti näistä housuista, maksoivat nimittäin 150€. Saman verran kun mitä edellisetkin. Ite tykästyin housuihin heti, suht yksinkertaset, mutta kuitenkin blingeillä varustellut. ;)

IMG_1489 IMG_1490 IMG_1475 IMG_1476

Käytiin välissä katsomassa hyppäämistä, muttei sielläkään jaksettu olla kun yhen kierroksen ajan. Kierreltiin taas vähän lisää tuolla, tutustuttiin kaikkiin rotuihin (joista mieleen jäi se curly-jotain rotu, hauskannäkönen!) ja kierrettiin oikeastaan jokainen ständi läpi. Sen jälkeen päätettiin käydä vähän siellä toisella puolella ja löydettiin semmonen mekaaninen rodeohärkä, jonka tiesin olevan siellä. Oon aina halunnu koittaa tollasta! :D Teresa koitti sitä aluksi, mutta mulla ei ollut siinä vaiheessa vielä rahaa nii kävin nostamassa ja sen jälkeen itsekin pääsin kokeilemaan. Olihan se nyt pakko! Se juttu oli yllättävän liukas ja tipuinkin siinä 12 sekunnin kohdalla. Sieltä vaan liuku alas, mahotonta pysyä. Pointsit jollekin joka pysyy siellä yli kakskymmentä sekuntia!


IMG_1478

Siinä se sitten menikin ja lähdettiin pois puoli neljän aikoihin, ratikalla huikeat 400 metriä ja sitten junan ja bussin avulla kotiin. Noni, tuli sielläkin käytyä! Ihan kiva paikka ja hyviä tarjouksia kyllä löyty, harmi että kaikki raha sitten meni noihin housuihin. Oon kyllä niihinkin tosi tyytyväinen, saa vielä nähä kun huomenna pääsevät testaukseen. Siellä oli kivan monipuolisesti kaikkea laidasta laitaan ja ohjelma oli ihan mielenkiintoista. Näin myös paaljon tuttuja! :D Plussana oli tietenkin, että pääsi myös sinne toiselle puolelle. :)



IMG_1491 IMG_1495 IMG_1494

Mitä piditte postauksesta? Entä oliko joku teistä siellä? Mitä piditte?

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Avartava (ja raskas) estevalmennuspäivä

...vei jopa viisi tuntia? No, selvittiinpä siitäkin koettelemuksesta ja paljon jäi kyllä käteen. Varotan pitkää postausta tulossa kera kunnon matskujen, kiitos paljon Sara avusta ja kuvaamisesta! ♥

IMG_1444
Jee kevät!

Nyt on vietetty synttäreitä (kiitos vielä kaikille!) ja selvitty valmennuksesta. Puol yhen aikoihin lähdettiin ajamaan kohti Nuuksiota, jossa oltiin sitten ennen yhtä paikalla. Siinä vartti sitten tapettiin aikaa rapsutellen söpöjä poneja ja dataillen. Sitten alettiin laittamaan kuntoon ja valmiiksi saatiin heppa joskus varttia vaille kaksi. Valmennuksen oli määrä alkaa kahdelta (tai siis näin mulle oltiin ilmoitettu) mutta maneesille päästyä jouduin sitten odottelemaan jotain päälle puoli tuntia kävellen. Valmentaja ei kuulemma ole kaikkein tarkin aikojen kanssa, minkä kyllä sain huomata. No, sitten kun se vihdoin alkoi, niin alkuverkattiin ravissa kiemuroita tehden. Cajus siinä sitten samalla selitteli mulle perusjuttuja (koska muut olivat käyneet sen tunneille jo pitkään ja mullehan tää oli siis eka kerta), mistä olin kiitollinen. :D Sen jälkeen nopeasti vähän laukkaa molempiin suuntiin. Aluksi yritin tuuppailla jonkin verran ja totta kai saada hevosta rennoksi, mutta hyppäämisen alkaessa päätin luovuttaa ihan kokonaan ja tyytyä keskittymään sataprosenttisesti niihin esteisiin.

IMG_1453

Aluksi tultiin yksi ristikko kerran, mikä suju varsin hyvin. Sen jälkeen pieni pysty, jossa jäin kyllä hypyssä jälkeen aika roimasti. Taisin olla vähän kuutamolla koko alkutunnin! Sen jälkeen tultiin paria linjaa ja sarjaa, jotka suju kiemurrellen ja yhen kerran onnistuin vielä jäämään jälkeenkin. Muuten olin aika tyytyväinen mun mukana oloon, vaikka se tarkottikin sitä, että suurimmaksi osaksi vaan heitin sen ohjan pois. Cajus tosiaan sanokin, että nimenomaan en saa jäädä kiinni ohjaan yhtään. Muutenkin tykkäsin tosi paljon Cajuksen opetuksesta, sieltä tuli tosi paljon ihan superhyviä neuvoja! Eniten palautetta sain mun istunnasta, jonka se kuulemma haluaa muuttaa kokonaan, hehe. :D Istun siis polvet liian koukussa, mikä rasittaa jalkoja kuulemma ihan turhaan ja sitten mulla on jalka liian takana (I totally agree!) ja en pysy kevyessä istunnassa (I totally agree with this also). Täytyypä ruveta tosissaan kehittämään tuota! 

IMG_1470

Muutaman kerran tultiin ravilähestymisellä vielä yhtä kahden esteen sarjaa ja loppujen lopuksi jälkimmäinen osa olikin siinä metrin kohdalla. Ihan en ensimmäisessä valmennuksessa välttämättä olisi odottanut näin korkeiden esteiden hyppimistä (kun tsägällä olen koskaan hypännyt noin isoa.. :D), mutta se taitaa vähän olla Cajuksen tyyli! En kyllä yhtään valita, oli ihanaa päästä hyppäämään tollasia, vaikka toki mielellään ehkä ekalla kerralla olisin mennyt vähän kevyemmin.
Lopussa tultiin pari kertaa erilaisia ratoja, jotka suju itse asiassa muun tunnin kulkuun verraten paljon paremmin! Keskityin tehtäviin ihan eri lailla ja koska koko ajan piti olla menossa seuraavalle aika tiukoillakin käännöksillä (kun tuolla maneesissa nyt ei tilaa ole ihan loputtomiin), ei jäänyt aikaa turhaan sähläilyyn. Toki kaaret veny liian pitkiksi ja aika lailla vain kymmenen prosenttia esteistä päästiin tulemaan keskeltä. Ohje "ratsasta jokaiselle esteelle ihan kuin se olisi ainoa este, mitä ratsastat" oli mun mielestä ihan superhyvä ohje, jotenkin se jäi kaikumaan mun mieleen koko ratojen ajaksi. 


Joka tapauksessa tosi kiva tunti ja oon ylpee Audasta, se hyppäsi kaikki tosi rehellisesti vaikka mä toinkin sitä aika lailla mihin sattuu ja jäin välillä liikaa kiinni. Tamma ei kieltänyt yhdellekään tai edes pudottanut yhtäkään, on siinä kyllä rehellinen hevonen, täytyy myöntää. Toivottavasti pääsen taas parin viikon päästä uudestaan valmennukseen, oli kyllä avartava kokemus. :) Tunti tosin venyi tuntia myöhemmäksi kuin sen piti ja mentiin sitten vasta seuraavalla dösällä, joten kokonaisuudessa tähän reissuun kului viisi tuntia, hups! Oon kans tosi ylpee ittestäni, että onnistuin vaihtamaan Centissä, vaikka aika hilkulle menikin... :D Kiva (vaikkakin raskas) päivä!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tapahtumarikkaan viikon alkua

Vuokrailua. Tämä viikko onkin tulossa olemaan kiireinen, kaikkine kokeineen (2/3 jo tehtynä!), läksyineen, ratsastuksineen, synttäreineen ja muine tapahtumineen. Kiireinen aika vasta alkamassa! Menin tosiaan eilen Audalla koulua, alunperin oli tarkoituksena ottaa pari hyppyä, mutta maneesissa oli sitten muita, joten en voinutkaan. Alkuverkkasin suht reippaasti, paljon erilaisia tehtäviä ja mietittävää meille kummallekin; loivia kiemurauria, ympyröitä, vähän pienempiä ympyröitä, lävistäjiä yms. Koitin saada hevosta kevyeksi ja helpoksi, mutta samalla myös voimakkaaksi takaata. Ennen välikäyntejä tulin vielä muutaman ravipuomin yli (tämä siis ennen kuin maneesiin tuli muita) ja ihan hienosti meni. :)

IMG_1314 IMG_1307

Välikäyntien jälkeen sitten lisää herkistelyä ja päädyin oikeastaan lopputunniksi taas ympyrälle, muutaman kerran kiersin aina välissä koko maneesin. Käynnissä sain Audan itse asiassa jo tosi hyväksi edestä, pitäisi vaan vielä lisäksi oppia istumaan siellä tasaisesti. Käynti on vaan niin vaikea kun kaikki pienetkin muutokset vaikuttaa, aargh... Ravissa sitten hain samaa tuntumaa ja vähän aikaa kyllä kulu, että sain tuntuman tasaiseksi. Se onkin nyt mun päätavoite; ensin tasaiseksi ja sitten sieltä voi lähteä työstämään lennokkuutta ja voimaa. Loppuvaiheessa sain harjotusravissa (jossa sitä ravia työstin) itseni suht rennoksi ja mukaan liikkeeseen ja tuntumasta tuli tasainen! Silloin oli mahdollista myös ajaa vähän takaa eteen, mutta valitettavan usein ajoin vähän liikaa ja paketti piti sitten koota uudestaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa! Laukkatyöskentely jäi tällä kertaa vähemmälle ja tyydyin ihan muutamaan laukkakierrokseen molempiin suuntiin. 

IMG_1311 IMG_1305

Harmittaa vähän kun en kerennyt ollenkaan hyppyjä testaamaan, koska olisi ollut kiva tietää valmiiksi vähän edes millainen hyppytyyli tammalla oikeen on. Nimittäin olen menossa lauantaina estevalmennukseen sen kanssa, saa todellakin nähdä mitä siitä tulee! :D Sillon sitten (ainakin toivottavasti) paremmin matskua, tällä kertaa saatte tyytyä taas vaan noihin sulosiin poseerauskuviin, pikku-kirahvikaula... :D On se kaikki vaan niin jännää ulkona! Ootan kyllä innolla, että pääsee ulkona ratsastamaan ja maastoilemaan, mutta ehkä nyt ensiksi tyydytään vaan maneesissa ratsasteluun!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Minipostausta minimateriaaleineen

Estevalmennus. Hyppäsin eilen jälleen Bonolla, kuten viime valkassakin (muutama viikko sitten, on taas tää valkassa käynti vähän jäänyt!) ja mitään korkeita odotuksia mulla ei ollut. Alkuverkoissa ainoa tavoite oli saada hevonen eteen, eteen ja eteen. Ehkä myös lyhyemmäksi edestä, mutta pääasiassa eteen. No, ei siinä nyt mitään maagista tapahtunut ja samantyyppisesti hölkyteltiin koko tunnin ajan lukuunottamatta lyhykäisiä innostuspyrähdyksiä. Hypättiin kavaletteja volteilla, okseria nopealla käännöksellä ja sarjaa. Hitaus nyt sattui olemaan se suurin ongelma koko tunnin aikana, jonka takia suuri osa hypyistäkin epäonnistui; jäivät liian kauas tai tulivat liian juureen.

Image76

Koulutunti. Bonon selästä hyppäsin suoraan toisen hevosen, paljon pienemmän ja siromman, tumman Josefine-tamman kyytiin. Josefine tuntui helpolta, kevyeltä ja eteenpäin pyrkivältä. Mitä se olikin - aluksi. Alun onnistuneiden askelien jälkeen aloin vääntämään liikaa ja kaikki meni plörinäksi. Myöskään tämä opettajan "ratsastakaa pidemmällä ohjalla" -teema ei ihan sovi minulle, koska silloin mun kädestä tulee kova (mistä opettajakin huomautti) ja jään liikaa korjailemaan käden kykenemättömyyksiä asennon oudoilla muutoksilla ja pohkeen siirtelyllä. Mikä ei tietenkään ole hyvä asia, kun hevosen selässä kuuluisi istua rauhassa ja tasaisesti, eihän se hevonen muuten pysty sinne alle astumaan.

Image77

Tunnilla jatkettiin samoilla ympyröillä ja etuosan siirtelyllä. Toiseen kierrokseen tämä oli huomattavasti helpompaa, ei jäänyt käsi koheltamaan tai vääntämään. Mua harmitti kovasti, kun vasta lopputunnista kerettiin laukkaamaan ihan lyhyt pätkä (kuten useimmilla näillä tunneilla, kun opettaja jää liikaa syventymään muuhun), koska Josefine siinä vasta aukesi oikein kunnolla ja lähti itsekin hakemaan parempaa tuntumaa. Eiköhän tää Jossun kanssa nyt lähe sujumaan jossain vaiheessa paremmin!