Tänään suuntasinkin sitten kahdeksitoista tallille, jossa me alotettiin käymällä läpi mitä piti tehdä. Tarkoituksena oli siis pestä hevoset ja kerätä pakkauslistalla olevat tavarat jokaisen hevosen omiin Ikea-kasseihin. Me Rasmuksen ratsastajat alotettiin kamojen pakkaamisella ja löydettiinkin itse asiassa kaikki tarvittava siinä 45 minuutin sisällä. Sen jälkeen olikin hevosen pesu, jossa mä toimin hevosen pitäjänä ja syöttelijänä sen kuivuessa. Pesun jälkeen pyörin edelleen vähän ympäriinsä ja sainkin tehtäväksi tiskata jotain ämpäreitä, astioita yms. Siinä olikin sitten jo vierähtänyt semmoset kolmisen tuntia ja alko olla aika valmistautua tunnille, jonne onnekseni sain sen Rasmuksen.
Siitähän on nyt semmoset mukavat kolme viikkoa, kun viimeksi olin tolla hevosella mennyt, mutta ei se kyllä näkynyt oikeastaan ratsastuksessa. Tunnin teemana oli yksinkertaisesti hevosen suoruus, mikä oli ihan hyvä juttu, koska Rasmus painaa tosi usein minne sattuu. Sain paljon kommenttia mun levottomasta kädestä ja siitä, ettei Rasmus pysty sitten tukeutumaan siihen ja painuu täten luotiviivan alapuolelle. Se olikin sitten pääsääntösesti ainoo asia, mihin kiinnitin huomiota koko lopputunnin aikana. Teimme siis koko tunnin tehtävää, jossa toiselle pitkälle sivulle tuli voltit ja toisella pitkällä sivulla sai sitten tehdä siirtymisiä yms omaan tahtiin. Volteilla pidettiin hevoset vaan ihan suorana, eikä taivuteltu oikeestaan ollenkaan. Rasmus paino edelleen sinne tänne, mutta kyllä se sieltä välillä paranikin! Laukannostoissa koinkin suuren valaistumisen, koska ne laukannostot ovat olleet aivan kamalia ja oon miettinyt, että niistä ei tuu mitään. Opettaja antoi ihan yksinkertaiseksi ohjeeksi hellittää sisäohjasta ja ta-daa! - nosto oli tosi hyvä ja hevonen pysy rentona. Tunnista jäi hyvä fiilis, että ihan positiivisin mielin kisoihin.
Voi hyvä luoja, mitähän mä tässäkin touhuun? Oi niitä aikoja kun osasin istua.. :D Mut takajalat!!!
Tunnin jälkeen oli vielä nopea palaveri ja puunattiin hevosten kamat edustuskuntoon. Huomenna tavataankin tallilla sitten puoli kahdeltatoista, pakataan loput tavarat ja kahdelta sitten nokka kohti Takkulaa. Sieltä tuskin tuun postailemaan (ehkä jotain kännykkäpäivitystä korkeintaan), joten seuraava kunnon postaus onkin sitten kisapostaus!
Rasmushan näyttää tosi kivalt jeejee! Huomen lähetää whaaat o.o
VastaaPoistaKiitoos ja jep o.o
PoistaSehä näyttää jo hevoselta! Ei vaa, tosi hienosti menitte tänää ja tsemppii tuntsareihin! :)
VastaaPoistaHaha, jep! :D Kiitos :)
PoistaWautsiii! Hienot! Tsemppii hirveesti, pidä hauskaa! :)
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poistapaljonpaljon tsemppii ♥ voittokotii ;)
VastaaPoista