Koulurataharjoitus ja Muru-poni

Hihi, pääsinkin tänään ensimmäistä kertaa lähes vuoteen kipuamaan ponin (ja vieläpä jokseenkin pienen sellaisen) selkään koulua tuuppaamaan. :D Kyllä ne hevoset on silti enemmän mun juttu! Joka tapauksessa, palataanpa ensiksi eiliseen koulurataharjoitukseen Rasmuksella. Mullahan olikin ollut tässä taas vähän taukoa tuolla hepalla menemisestä, eikä tosiaan ollut tehnyt erityisen hyvää... Koulurataharjoitus oli siis ihan tavallinen valmennustunti ja lopuksi sain ratsastaa sen helppo B:0'n, jonka tulen menemään tuolla tuntsareissakin alle kuukauden päästä?! Ratana se on mun mielestä ihan kamala ja tuottaa vaikeuksia kyllä kaikilla osa-alueilla. Noh, ainakin osasin sen jo valmiiksi lähes ulkoa, joten eipä tarvitse sitä stressata!

Valmennus aloitettiin menemällä noin kahdentoista metrin kokoisilla volteilla rentoa ja reipasta käyntiä. Ongelmia sen kuin tursusi, jo käynnissä. Rasmus painoi sinne sun tänne, ei liikkunut tarmokkaasti eteen tai rikkoi, eikä asettunut ja taipunut kunnolla. No, eivät ne asiat sitten raviin siirtyessä (ja suoralle uralle mennessä) paljoa enempää parantuneet. Teimme omaan tahtiin ympyröitä päätyihin ja keskelle. Aiemmin mainitut ongelmat toistuivat ravissa ja jotenkin iski turhautuminen, kun ei mikään asia tuntunut menevän läpi. Halusin kaiken täydelliseksi nyt ja heti, mutta tietenkään sitten yksikään asia ei onnistunut. Tää taitaa vähän olla mun heikko kohta, en vaan voi sietää jos asiat ei onnistu ja sitten en malta korjata niitä kaikkia rauhassa. Laukka oli aivan yhtä hankalaa kuin aiemmilla kerroilla, liikaa kädellä korjatessani se meni usein sellaiseksi ihmeelliseksi nelitahtiseksi söhellykseksi ja loppujen lopuksi en edes tiennyt mitä mä haluan. Lopputunnista tehtiin vielä muutamat keskiravit (umpiväsyneellä ratsastajalla ja hevosella), eikä sieltä nyt kauheasti mitään irronnut.

Käyntitaivutteluja pidemmällä kaulalla

Tää kertookin luultavasti paremmin tunnista kun yksikään näistä muista kuvista...

Keskiravi, jaa että mikä niin?

Tälle 'harjoitusradalle' en siis mennyt kovin hyvillä mielin. Alkuun pyöriessäni siellä 'ratakentällä' sain suht hyvän touchin hevoseen ja pääsin semmoiseen mukavaan kisamoodiin. Alkutervehdykseen olin tyytyväinen siihen asti kunnes tervehdin ja opettaja avasikin suunsa. "Ota hevonen avuille ennen kuin tervehdit." Siinä sitten hätäsesti väänsin hepan pään alas ja jatkoin rataa. Opettaja päätti siis antaa radan aikana neuvoja, mikä sai mun pasmat ihan sekaisin. Mulla pyörii mielessä radan aikana niin paljon asioita, etten tosiaan olisi kaivannut siihen enää kolmatta pälpättävää suuta (mun mielessä pyörivien Helppo B:0'n tiet ja Mitähän opettaja käskisi tässä tehdä -ääniraitojen päälle). Niinpä mulla meni vähän koko radasta kaikki ohi, kun en tiennyt mihin keskittyä, ja se menikin sitten ihan sähläämiseksi. Keskiaskellajeja nyt ei erityisemmin irronnut, volteilla taivutin liian vähän ja tuli kerran jopa väärä laukka ja rikkokin. Hmph, näillä tunnelmilla sitten vaan tuntsareihin... Sain opettajalta aika pitkän loppupalautteenkin (josta en muista yhtikäs mitään) ja positiivista tossa oli kuulemma se, että hevonen liikku eteenpäin. "Kyllähän sä tolla radalla jo jotain prosentteja saisit." Awesome. Just awesome.

Mä oikeesti yllätyin, että nää molemmat pysähdykset oli tasan?! Tuntu ihan kamalilta, mutta jaa...

Keskiraviiii... Ei lähe :D Yritys on kova!

Keskilaukkaa irtosi ehkä vähän paremmin, mutta sitte muoto valu ihan pitkäksi ja matalaksi, höh

Loppuanalyysiä kuuntelemassa, tuima ilme!

Siirrytäänpä sitten tähän päivään (joka nyt ei tuonut mukanaan mitenkään erityisen positiivisia yllätyksiä, mutta...), jolloin lähdin tallille liikuttamaan Audaa ja Murua. Audalla irtosi toinen etukenkä tässä viikko sitten ja kavio oli kulunut niin lyhyeksi, että se vähän arkoo sitä. Niinpä tarkoituksena olisi ollut mennä pelkkää käyntityöskentelyä ja kokeilla ontuuko se ravissa. Suunnitelmat menivätkin sitten uusiksi, kun Auda olikin päättänyt repiä oikean takakenkänsä irti. Miten se on edes mahdollista? Audalla on muutenkin vähän heikot kaviot, joten tämä kenkien irtoaminen ei nyt varsinaisesti auta asiaa. Cajuskin (joka siis kengittää tuon) oli kisamatkalla, eikä sille saanut tehtyä juuri nyt mitään, niin hevonen vaan takasin tarhaan. Kaikki peukut pystyyn, että toi lähtis tosta nyt paranemaan ja kaviot vahvistuis!

Meninkin siis pelkästään Murulla, 4-vuotiaalla (haha, itse asiassa vielä 3v, täyttää vasta "virallisesti" 25. pv) 143cm korkusella ponilla. Olin jotenkin mieltänyt sen paljon pienemmäksi, mutta ei se sitten tainnutkaan olla ihan niin pieni. Sitten vaan tiedoksi niille, jotka ajattelivat mainita kuinka pitkä tai iso mä olen tuon selkään, niin enhän mä tätä ponia vuokraa, kunhan nyt vaan tässä pari kertaa meen. Tiedostan asian siis itsekin, mutta ei se paljoa haitannut ratsastusta, kun menin vaan kevyesti. Ratsastin siis lähinnä vaan askellajit läpi ympyröillä. Hauska poni kyseessä, ravi oli tosin vähän ehkä kipittävää ja jonkin verran epätasaista menoa oli, mutta olihan tää tosiaan vasta eka kerta, kun sillä menin. Ihan magee poni kuitenkin!

Ei se kaikki nyt niin vakavaa ole, ton ponin laukka oli vaan niin hauskaa :D !

Loppuraveja

Tekstistä päätellen (etenkin tuosta Rasmus -osasta) mulla on vakava asenneongelma, mutta ei mulla ole hevosia kohtaan asenneongelmaa, vaan itseäni. Hevoset on aivan mahtavia ja osaavia ja vaikka mitä, mutta kun jotenkin raivostun aina ittelleni. Pitäisi vaan osata rauhottua ja keskittyä ja kuunnella opettajan ohjeita. Ehkä sekin olisi helpompaa, kun mielessä ei raivoa semmonen "Mitä ihmettä sä idiootti touhuat, ethän sä osaa yhtään mitään, yritä nyt edes" -perfektionisti-minä. Pitäisi varmaan vähemmän painostaa itteäni ja tyytyä siihen, että en mä nyt kaikkea voi osata. Vielä. Siiinä se silti taas on ja muistuttaa mua, mutta kaikki ajallaan, vai mitä?

ps. Oon muuten huomenna menossa kuvailemaan taas Dumiin, onkos jotain muita tulossa?