Vakkariheppa hukassa

Huomenna (apua, nytkö ne jo on?!) olevat seuranmestaruudet tuottavat mulle vähän päänvaivaa, sillä ratsuvalinnoissa oli vähän sähellystä. Alunperin mulle ajateltiin Bonoa, mikä nyt ei ollut ehkä se kaikkein miellyttävin vaihtoehto, mutta olisin kuitenkin innokkaasti ollut yrittämässä. Bonolle tuli kuitenkin haava selkään, eikä sillä sen vuoksi voi ratsastaa ja sain valita kolmesta vaihtoehdosta itselleni ratsun kisoihin. Päädyin Josefineen, koska se oli kaikkein tutuin ja nyt alan vähän epäillä oliko se sittenkään niin hyvä vaihtoehto... En muistanutkaan kuinka vaikeaa sillä oli ratsastaa ennen kuin eilisellä tunnilla! Bono on Jossuun verrattuna tosi lähellä mun mukavuusaluetta, kun taas Jossu ponimaisine askelineen on kaukana siitä. Haasteita, haasteita!

Menin tosiaan eilen sitten sillä tuon ainokaisen kerran, jonka kerkesin ennen huomista kisapäivää. Viime kerrasta olikin vähän aikaa ja olinkin tosiaan ihan hukassa siellä selässä! Teimme tunnilla niitä juttuja, mitä siinä radassa on; pysähdyksiä, peruutuksia, loivia kiemurauria yms. Ratana meillä on siis helppo B saksalainen kouluratsastusohjelma A 1, joka on tosi yksinkertainen. Meille hyvä juttu, sillä noin yksinkertasilla tehtävillä onnistun ehkä pitämäänkin Jossun paketissa. Mähän oon kerran mennytkin Jossulla tän radan, mutta sillon kaikki näytti kyllä ihan kauheelta, joten odotukset on, että sen radan prosentit (56,96%) ylitettäisiin!

Alkutunnista Jossu oli kyllä aika kauhea ja tuskailin siellä sen kanssa, kun ei mikään tuntunut menevän läpi. Ton hevosen kanssa mulla ei vaan ole hajua mitä pitää tehdä, joko se menee hyvin tai sitten se ei mene. Suoralla uralla mä lopulta onnistuin saamaan sen joten kuten menemään pyöreenä, mutta heti kun lähdettiin tekemään mitään, niin koko paketti hajosi. Noiden isojen hevosten jälkeen tämmönen poni tuntu vaan niin vaikeelta...! Ihan kuin se ei liikkuisi mihinkään, mikä suurimmaksi osaksi varmaan olikin totta. Lopputuntia kohden mikään ei oikein muuttunut, asetukset toki tuli vähän paremmin läpi ja rentoutuhan se loppuraveissakin, muttei mitään sellaista suurta oivallusta. Nyt pitää vaan harjotella rata hyvin (etten unohtaisi sitä, kuten viimeksi Jossulla...) ja toivoa parasta! Ja vaikken oikein uskokaan "hyvään asenteeseen", niin aion kyllä yrittää parhaani ja katsoa sitten mihin se riittää. :)

Kuvisa kiitokset Sofialle!