Tämän vuoden seuranmestaruudet on nyt ratsastettu ja kotiin ei tosiaankaan palattu tyhjin käsin! Varsin pitkästä ja tekemisen täyteisestä päivästä saattekin nyt oikein kilometripostauksen, haha.
Päivä alkoi mukavasti aikaisella herätyksellä sekä bussimatkoilla. Tallille saavuin vihdoin juuri suunnitellusti puoli kymmenen, ja ensimmäisenä oli vuorossa kisamaksujen maksamiset, hevosten numeroiden laittaminen (näihin semeihin haluttiin "isojen kisojen" tuntua, joten saatiin jokainen omat numerot hevosille!), harjaaminen, tavaroiden levitteleminen ja kamojen laittaminen. Tasan kymmenen oli radankävely. Ratsastin siis luokissa junioriestemestaruus (70cm tyyliarvostelu) sekä juniorikoulumestaruus (helppo B A 1). Meidän esterata oli tosi lyhyt ja helppo, yksi kolmen askeleen kaareva linja, muttei muuta hankalaa. Sarjallekin helppo lähestyminen.
Tuskasen näkönen oon :D
Sitten vaan heppaa (ja itseä) kuntoon ja jonkun ajan kuluttua kävelemään. Koska kisat oli nyt kentällä, oli verkka ponikentällä (enemmän tilaa, jes!). Jolly oli verkassa itse asiassa tosi hyvä, vähän se innostu esteistä, mutta tuli kuitenkin tosi hyvin takasin ja paikatkin osu hyvin. Lähdin luokassa ekana, joten pääsin sinne vähän pyörimään alkuun. Jolly oli esteistä syvästi järkyttyneen olonen, mutta ei se onneksi rataa haitannut! Lähtömerkki ja sitten se olikin menoa se. Juuri ennen kaarretta ekalle Jolly päätti lähteä vähän reippaammin menemään, mutta tuli onneksi melkein kiinni ennen estettä. Eka este hyvin, toka este hyvin. Linjan välissä oli pientä kiemurtelua ja kolmoselle juureen. Nelosestettä Jolly vähän kyttäsi, mutta pienellä rohkaisulla yli ja vitoselle kaarikin hyvin. Kutoselta seiskalle tämä lyhyt kolmen askeleen linja oli ahdas, mutta Jolly on niin ketterä, että puomit pysy hyvin ylhäällä! Vielä viimenen sarja ja jes, ei tyssätty siihen niin kuin aina aikaisemmilla kerroilla vaan puhtaasti koko rata! Olin kyllä supertyytyväinen, Jolly oli ollut aivan mahtava (selkeästi ulkoilma sopii sille paremmin) ja itsekin jaksoin ratsastaa.
Verkkaa
Vielä enemmän iloa tuotti se, että oltiinkin pistein 74,25 kolmansia (joo eihän meitä ollut kun viisi, mutta silti!). Kommentit tuomareilta oli ihan ansaittuja; "Istunta voisi olla syvempikin tässä tapauksessa, olet hypyissä hyvin mukana, tarkkuutta käännöksiin, onnistuit pitämään laukan kohtalaisen ratsastettavana, hyvin "luovittu". Siististi ratsastettu, hyviä ratkaisuja, olit hyvin mukana isolaukkaisen hevosen hypyissä, mutkittelua, hyvin korjattu. Tasainen kokonaisuus vaikka välit olivat jäädä lyhyiksi, taitavasti ratsastettu, ratsastuksessasi on hyvä ajatus." Pronssinen mitali kaulaan ja valkoinen ruusuke matkaan! Sain itse asiassa myös vielä kannustuspalkinnon, eli "hyvä asenne ja taitava ratsastus". :D
Sitten luulin, että mulla olisi ollut aikaa, mutta eipä mulla ollut kymmentä minuuttia enempää. Niinpä söin nopeasti ja taas työn touhuun. Mulla ei ollut ollenkaan hoitajia, joten sain itse hoitaa kaiken (paitsi letityksen, thank god) ja siinä tulikin vähän kiire. Nooh, sitten heppa kuntoon ja kävelemään. Juuri selkään noustessa huomasin, että mun saappaasta vetoketju alkoi hajoamaan, hups. Mun saappaat ei nyt muutenkaan ollut mitenkään hyvässä kunnossa, mutta vetskarit oli vielä tähän mennessä toimineet...! Ei onneksi hajonneet sen enempää vaan kestivät loppupäivänkin. Anyway, verkka sujui ihan kiitettävästi, ei tullut mitään epätoivoa (paitsi vasen laukka, apua...). Sitten vaan radalle!
Tää kyseinen ratahan oli tosi helppo, lähinnä vaan kenttää ympäri ravailua ja kävelyä, pari erillistä tehtävää. Jossu meni pääsääntösesti tosi nätisti, tuntuma ei tosin ihan ollut tasanen ja esimerkiksi juuri se karmea vasen laukka ei onnistunut. Siirtymisiin oikeissa pisteissä sen sijaan kiinnitin huomiota ja saatiinkin siitä positiivista palautetta. Tuomarien kommentteja; "Erityisen miellyttävät ja valmistellut siirtymiset! Sujuva rata jossa poni (haha Josefine oli ilmeisesti poni :'D) kuulolla. Kanna käsi ja säilytä tuntuma vieläkin tarkemmin. Hevonen liikkuu energisesti, saisi liikkua rungon läpi, pätkittäin vinoutta." Toiselta tuomarilta sain prosenteiksi 66,1% ja toiselta 58,7% eri aika suuri hajonta. Lopulliset prosentit siis 62,4%, mikä oikeutti ykkössijaan! Sain kuin sainkin siis pokaalin takaisin koristamaan tietokoneen yläpuolella olevaa hyllykköä. ;)
Musat lähti taas, joten tässäpä tää olis!
Kerrankin voin kyllä sanoa olevani tyytyväinen, nää seuranmestaruudet tuntuu jotenkin aina onnistuvan. :D Raskas päivä, mutta oli myös palkitseva! Eikä seuranmestaruuksien tyypillinen mahtava sääkään pettänyt. ;) Ehkä tää kesä tästä pikkuhiljaa alkaa, parin viikon päästä ollaan jo lomilla!

Kiva postaus ja hienoja kuvia! :) Ja onnea ruusukkeista ja mitaleista ja pokaalista - on teillä kyllä hienot palkinnot ! :DD
VastaaPoistaKiitos :) ! Haha joo semeissä panostetaan :D
PoistaAhaha eikä varmaa tuomariki sano sitä poniks XD Mut sika hyvin meni jeejee!! <3
VastaaPoistaJep XDD Kiitoos <3 !
PoistaOnnea. Todella siisti rata Jollyllä, tai oikeastaan molemmilla! Erityisen vakuuttavaa oli kun hevonen näytti luottavaiselta ja rennolta ollakseen Jolly.
VastaaPoistaKiitos! Jep, olin itekin tosi tyytyväinen siihen :)
PoistaSympaattiset kommentit tuosta teidän esteradasta :D Mutta onnea vielä teillekin <3
VastaaPoistaJep :D Kiitos <3
Poista