Seuraava tehtävä oli laukata ympyrä parin esteen ympäri ja sen jälkeen "koko rata leikkaalla" pieni pysty. Ekalla kerralla tuli vähän juureen, koska Bruno jäi pohkeen taakse. Toisella kerralla vähän parempi hyppy, mutta oli silti hidas. Pääsimme sitten hyppäämään uutta sateenkaari-estettä! :D Kuva havainnollistaa paremmin, minkä näköinen este on. Itse en yhtään ihmetellyt, että Bruno hyppäsi hyvin sen (jos ei lasketa juureen tullutta askelta, joku johtui jälleen alitemposta), mutta kaikki muutkin hyppäsivät sen ilman kieltoja. Hyvä vaan toisaalta. :D Hypättiin se pariin kertaan ja jälleen toisella kerralla tuli vähän parempi hyppy.
Siirryimme sarjatehtävään, jossa oli kavaletti - yksi laukka - kavaletti - kaksi laukkaa - okseri, joka tosin oli aluksi pysty. Kavalettiväli onnistui joka kerta hyvin, mutta viimeiseen väliin saatiin monet kerrat kolme askelta kahden sijaan. Argh, että ärsytti. Olin oikeastaan aika yllättynyt, koska Bruno on tunnetusti tallimme reippaimmasta päästä ainakin esteillä. Sain sitten loppujen lopuksi ajaa sitä kunnolla eteen, että onnistuttiin saada se kaksi askelta sinne väliin. Lopuksi tulimme vielä rataa, jota en nyt jaksa selostaa tässä, ei sitä kukaan kuitenkaan tajuaisi. :D
"Ääh, taas pieleen" |
Eka este sujui hyvin, mutta mitäs ihmettä tapahtuikaan sitten toisella esteellä... Itselle tuli täydellinen blackout ja päätin sitten hypätä väärän esteen. Käänsin vain taitavasti jollekin esteelle, joka nyt sattui hyvin kohdalle osumaan ja tajusin esteen päällä, että toi sarjahan piti tulla jossain välissä, eikä sitä voisi väärästä suunnasta hypätä. Aloitin sitten kokonaan alusta ja tällä kertaa päästiin oikein. Koko rata oli oikeastaan tosi hyvä, kaikki ponnistuspaikat tuli kohdilleen ja askelmäärätkin olivat oikeat. Bruno oli oikeastaan ihan rauhallinen. Ihan kiva tunti kuitenkin, ensi viikolla taas Silverin selkään! :)
söpöt noi sateenkaaret :)
VastaaPoistajep, niin on! :)
Poistakäytkö enää caralla :o
VastaaPoistakesällä olisi tarkoitus käydä pari kertaa, koska cara lähti nyt tuonne laitumelle ja siellä ei kuitenkaan "täysillä" voi treenata, joten en viitsi turhaan käydä siellä vain 'pyörimässä' :)
PoistaIdeana varmaankin se että sitten joskus kun siirrytään isommille esteille, on tekniikka hallussa ;)
VastaaPoista