sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Estevalmennus pitkästä aikaa

Pääsin pitkästä aikaa Audallakin vähän estevalmennukseen. Saikun jälkeenhän en ole Audalla hypännyt kun pari kertaa ja niinä kertoina vain muutamia hyppyjä. Auda alkaa kuitenkin jo olla ihan hyvässä kunnossa ja perjantaina otettiinkin jo vähän enemmän hyppyjä. Jälleen siis uutta valmentajaa kuvioissa, törmättiin siis häneen pari viikkoa sitten tuolla tallilla ja tuli puhetta jos hän haluaisi tulla vähän kattelemaan ja neuvomaan Audalla. Saatiinkin aika nopealla aikataululla tää toteutettua ja hyvä niin!

Nää kuvat on otettu keskiviikkona, tältä kerralta tuli vaan videota
- 022 - 024

Alkuverkoissa menin Audalla ympyrällä, tehden aina kavalettien ympäri voltit. Auda on estetunneilla (kun se sen tajuaa), hyvin vastahakoinen taipumaan ja kulkemaan oikein päin. Laukassa tein samaa tehtävää, paitsi että ylitin tällä kertaa kavaletit. Välillä ei käännytty ja välillä käännyttiin liikaa... Yllätyin myös kuinka hyvin Auda vaihtoi laukat kavalettien päällä, kun tein suunnanmuutoksia. Mehän ei olla tommosia laukanvaihtotehtäviä oikeastaan tehty, mutta hyvin ne kuitenkin sujui. Ihan loppuvaiheessa, kun tein viimesiä voltteja laukassa, Auda päätti yhtäkkiä tehdä stopin. Jymähti vaan yllättäen ennen kavalettia. Eihän se nyt tommosta ole ennen tämmösessä tilanteessa tehnyt, eikä oikeastaan pitkään aikaan muutenkaan. Joskus alussa testasi mua pysähtymällä esimerkiksi ennen laukannostoja tms, muttei tällein. Joko syynä on ollut sitten väsymys (olinhan mä aika kauan jo laukannut) tai sitten itse puristin yhtäkkiä jaloilla tms ja tamma otti siitä nokkiinsa. Toisen kerran teki saman, mutta kolmannella kerralla istuin sitten satulaan ja patistin sen kavaletista yli.

- 031 - 028 - 035

Kävelyiden jälkeen otin verkkahypyiksi ristikon eri suunnista. Vasemmalta tultu hyppy meni hyvin, oikealla tullessa Auda päätti tehdä hätäkakat juuri ennen estettä, mikä vähän sotki, ja sitten askeleesta tuli puolikas. Jälleen lyhyet kävelyt ja sitten tosi matalilla korkeuksilla rata. Elikkä ristikko - kaareva tie pystylle - sarja - kavaletti - okseri - kavaletti - linja. Rata oli itse asiassa melko hyvä, Auda ei lähtenyt turhia kaahailemaan tai tehnyt muutakaan ylimääräistä. Linjalle, joka oli periaatteessa viiden askeleen, tuli sitten kuusi askelta, ja se olikin parempi vaihtoehto nyt kun ei oltu kisoissa ja sen laukkakin jäi tosi lyhyeksi. Normaalistihan meillä jää varsinkin kisoissa kaikki välit lyhyeksi, mutta nyt kävi toisinpäin ja se oli hyvä tolla kuudella.

aaa

Tulin vielä toisenlaisen radan, johon kuului okseri - tiukka kaarros ristikolle - linja - sarja - pysty. Eka hyppy hyvä, seuraava kaarre oli tosi tiukka, mutta sain sen käännettyä ja hyvä hyppy ristikolle. Ristikon jälkeen Auda ei millään meinannut vaihtaa laukkaa, joten tein väliin ympyrän. Linjalla päätin ottaa Audaa vielä enemmän kiinni, jotta saadaan sujuvammat kuusi askelta sinne. Jäätiin itse asiassa jopa vähän kauemmas, mutta hypystä tuli sujuva. Sarja oli hyvä, vikalle pystylle tultiin vähän juureen. Loppuun työstin Auda vielää ympyrällä ravissa, että sain sen paremmin läpi. Valmennus meni omasta mielestäni varsin hyvin, Auda oli luottavainen ja tuli hyviä hyppyjä. Valmentajakin kehui Audaa hienoksi ja sanoikin, ettei ainakaan näin pienillä ollut oikeastaan mitään ongelmaa. Ne ongelmat sitten lisääntyvät, kun esteet kasvaa siitä kasikympistä yli. Pohdittiin vähän että mistä se vois johtua ja lopputulos tais olla se, että itse luultavasti paineistuin siitä enemmän ja siksi tulee hätäistä menoa. Mutta rutiinia vaan niillekin, niin painekin poistuu!


Vähän oli puhetta jos kerkeisin Este-Jussiin osallistumaan...? Itse olin ne haaveet jo haudannut tuon saikun myötä, mutta nyt Auda tuntuu olevan jo paremmassa kunnossa ja se saattaisi jopa olla mahdollista. Se on kuitenkin iso ehkä, en tiedä ehtiskö mun D-lupakaan tulla siihen mennessä!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Hyvä päivä

Nyt on parin päivän sisällä oltu kahdessa estevalmennuksessa ja käyty vähän pellolla tuuppailemassa. Voin sanoa, että kaikki ratsastukset ovat kyllä olleet suht onnistuneita ja ihanaa, vihdoinkin on kesä saapunut tänne Suomeenkin! (Vaikka meteorologit kovin uhkaileekin ettei se oli jäädäkseen...)

Eilen, torstaina, mulla olikin kiireinen päivä. Aamulla kävin vahvistamassa lukiopaikkani (etisläinen ilmottautuu!), sitten ajotunnille (hui, eka ajotunti ja selvisinhän mä hengissä enkä edes kaatunut tai törmännyt mihinkään :D) ja sitten kaksi ratsastustuntia putkeen vielä illalla. Eipä ollut kovin paljon aikaa hengähdellä, mutta nää kiireiset kesäpäivät on silti kivoja. Eka tunti oli siis Desperadolla esteitä. Jollyllahan mä mielelläni haluaisin mennä, muttei se Despiskään kovin tylsä ole. Alkutunnista menimme puomeja ja heppa oli niillä joko liian kiireinen tai sitten ei ollut tarpeeksi eteenpäin pyrkivä.

- 051

Otimme sitten laukassa pareittain kahta puomia ympyrällä. Lähinnä katse- ja kääntämisharjoituksena. Desperado ei ole ihan niin helppo tuonlaisissa tehtävissä ja erityisesti oikea kierros tuotti hankaluuksia. Tehtävään lisättiin myös kavaletti, mikä teki siitä entistä hankalemman tollasen isolaukkaisen hevosen kannalta. Ihan hyvin me siitä kuitenkin selviydyttiin! Oikeassa kierroksessa jatkoimme vielä kavaletilta suoraan innariristikoille ja se sujui ihan hyvin.

- 080 - 086

Sitten tulimme toisella pitkällä sivulla olleen innari-kavaletti-innari -linjan, joka sujui yllättävän hyvin (vaikka tulinkin siihen niin vinosti, että harkitsin jopa hevosen kääntämistä ohi). Desperado ei kuumunut oikeastaan koko tunnin aikana ollenkaan, vaan pysyi hyvin hallinnassa ja mahduttiin väleihinkin mainiosti. Loppuun tulimme vielä pienen radan, johon kuului tuo linja, pysty, okseri ja aikaisempi linja vielä toisesta suunnasta. Linja sujui hyvin, sen jälkeen kontrolliin ja pidä laukka. Omasta mielestäni paikka oli ihan hyvä, ehkä pikkasen lähellä, mutta ilmeisesti Desperado ei olisi päässyt siitä yli säheltämättä jalkojaan jotenkin ihmeellisesti. Innarin takaa unohdin kääntää, joten valuttiin aika kauas. Sieltä pitkällä lähestymisellä okseri, jolle Desperado kerkesi kiihdyttelemään ja lähdettiinkin aika kaukaa. Sitten vaan takasin ja vaihdoin laukan, minkä jälkeen linja. Linjalla heppa kuumu jo tosi paljon ja aika tiukaksi kävi välit, mutta onnistuin saamaan pidätteet läpi oikealla hetkellä ja mahduttiinkin siihen tekemättä turhia ympyröitä. Varsin kiva tuntihan toi oli, vaikkei paljoa keretykään hyppäämään. Desperado on ihan kiva tommonen aika perusheppa, muttei onneksi kuitenkaan liian perus! Mutta kyllä mä sitä Jollya silti kaipaisin... :D

- 095 - 099 - 103 - 098 - 108 - 114

- 119
Tähän vielä mietittävää; mikä askellaji kyseessä? :D

Illan toinen ratsu olikin Bono, jolla menin viime viikollakin. Menimme pellolle ratsastamaan, mikä oli kivaa vaihtelua ja Bonokin vaikutti tyytyväisemmältä. Edelleen kyllä sai koko tunnin sitä ajaa eteenpäin ja tuli vaan pieniä hetkiä, kun se liikkui oikeasti omalla moottorilla eteenpäin. Erityisesti ravissa se kyllä sai jostain omaa energiaa, mutta sitten oikea laukka oli jotain aivan hirveää, juuri ja juuri laukaksi tunnistettava askellaji. :D Menimme siis ympyröillä pysähdyksiä ja siirtymisiä, aika perusjuttuja. Itse keskityin ainoastaan hevosen eteenpäin saamiseen, mutta yrityksen tasolle se kyllä jäi. Niitä takajalkoja ei vaan sieltä saanut rehellisesti mukaan ja sen huomasi varsinkin niissä pysähdyksissä. Oli se nyt ehdottomasti parempi kuin kentällä, muttei mikään huikea.

- 130 - 168 - 184 - 186 - 213 - 206 - 222 - 255

Kuvista ja videoista huomasin omassa istunnassani tosi suuren virheen; oon ihan järkyttävän vino vasemmalle. Vasen olkapää on paljon alempana (oli kumpi kierros tahansa) ja näin ollen vasen kylki lytyssä. Epäilen, että se on joko syy tai seuraus siitä, että mun vasen käsi on vahvempi. Oon aiemminkin kyllä huomannut tän ja korjailenkin sitä aina kun muistan, mutta Bonolla se keskittyminen oli kyllä ihan muualla kun valitettavasti tossa istunnassa ja sen kyllä huomaa. Täytyypä kiinnittää huomiota enemmän tuohon!

- 169
Tässä näkyy; vasen olkapää alempana, vasen kylki lytyssä ja vasen käsi ties missä.

- 221
Eikä näköjään ollut ainoa ongelma istunnassa; kiva lysy...
- 285
- 280 - 273


Kuvista paljon kiitoksia Annikalle! :) Omia seuraavalta tunnilta ottamiani kuvia olen julkaissut valokuvausblogissani!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Valokuvausblogi

Kuvauksesta vihdoin kunnolla innostuneena halusin avata tämmöisen valokuvausblogin. Pitkään tätä mietin, mutta eilisen estetunnin kuvia muokkaillessani ajattelin että miksipä ei; tykkään valokuvata ja haluaisin jakaa kuviani jonnekin, mutten halua tätä blogia täyttää kokonaan niillä. Niinpä kuvat.fi:n tarjoama blogipalvelu sopii vallan mainiosti omiin tarkoituksiini.
Tuonne blogiin aion siis jakaa kuvia tiheään tahtiin niin tavallisilta ratsastuskoulutunneilta kuin estekisoistakin. Se tarkoittaa siis sitä, etten tänne blogiin enää jaa ylimääräisiä kuvia (ainakaan paljon), vaan ne kaikki menevät tuonne. Kaikki omat hevosjuttuni postaan kyllä edelleen ihan tavallisesti tänne. Seurailkaapa vapaasti siis! Huomenna juurikin ajattelin lähteä Laaksolle kuvaamaan, että saan varmaan avattua kunnon bloggauksenkin silloin. ;)

http://ronski.blogi.net/blog/

printscreen

torstai 28. toukokuuta 2015

Kevään viimeinen estevalkka

Siitä olikin pitkä aika kun olin viimeksi ilman satulaa hypännyt, joten oli hauska pitkästä aikaa kokeilla! Beethowen olikin varsin sopiva vaihtoehto. Meillä oli siis kevätkauden viimeinen estevalkka ja meitä olikin oikein kiva porukka kasassa ja oli kyllä kiva tunti! Hypättiin siis jumppasarjoja ja mentiin aika yksinkertaisella kaavalla.

Alkuun siis vaan reippaasti eteen, mikä ei ollut Beethowenilla ihan niin helppoa kuin olettaisi... Se ei oikein tunnu menevän eteenpäin, mutta onneksi asia korjaantui esteillä, joista se innostui. Ensimmäisiksi verkkahypyiksi otimme kavaletin ja jumppasarjan. Dyykkasin kuulemma kavaletilla, mutta sitten jumppasarjalla myötäsin kädellä liian vähän. Vähän ristiriitaista? :D En yhtään osannut olla mukana Penan hypyissä, Jolly kun on aivan eri planeetalta. En ollut tottunut semmoseen hevoseen, joka ei singahda taivaaseen tai jonnekin muualle joka hypyssä. Jollylla on pitänyt aina mennä eikä meinata, mutta Beethowen taas menee ihan nätisti ilman turhaa paineistusta.

IMG_7803

Tulimme sitten toisella pitkällä sivulla olleen jumppasarjan ja sitä ennen kavaleteista kasatun pystyn. Kuten aiemmin mainitsin, Beethowenilla ei tarvitse olla niin tosissaan kun mä sitten olin ja se vähän paineistui siitä. Niinpä haettiin oikeestaan ainoastaan rentoutta ja rauhaa. Välit oli tasavälejä, joten ne kävi vähän lyhyiksi ja puomitkin taisi kolahdella jossain välissä. Esteillä tää heppa tosiaan innostuu kivasti vaikka muuten onkin vähän hidas. Loppuun tulimme vielä nämä molemmat kavaletti-jumppasarja tehtävät yhdistettynä. Vähän mulla oli koko tunnin ajan mukautumisongelmia, joko johtuen ilman satulaa menemisestä tai sitten siitä, etten ole tottunut tollasiin pieniin hyppääjiin. Anyway, varsin hauska tunti ja hyvä fiilis jäi!

IMG_7825 IMG_7833
Meiän squad ;) ♥

Ja vaikken mitään viime lauantaista kirjoittanut niin lyhyesti voin siis kertoa että meillä oli kauden päättäjäiset tallilla, ja oli kyllä superhauskaa! Meidän viisi aivoa ja ruumis (haha) porukka vei taas pantomiimin ja ohjelmistossa oli myös tyypillinen pesisottelu. Kiitos vielä kaikille, oli aika mahtavaa! ♥

IMG_7635

lauantai 23. toukokuuta 2015

Istunnan kehittämistä

Perjantaina olikin varsin mukava päivä; koulua mulla oli hädin tuskin muutama turha tunti, sää oli mitä mainioin ja illalla pääsi vielä ratsastamaankin! Harmittavasti multa jäi torstain tehoestevalkka (taas...) pois, kun mulla oli teoriatunti. Kyllä, ajattelin hankkia kevarikortin... :D Helpottuuhan siinä tallimatkatkin, ettei tarttisi enää noilla busseilla sähellellä! Sitten kun pääsisi vielä kaikki kokeetkin läpi... Mutta takaisin aiheeseen, elikkä koulutuntiin Uganalla.

Olin mennyt parisen kertaa Uganalla aikaisemmin, mutta vaan jotain yksittäisiä korvaustunteja. Ainoa mielikuva, mikä mulla tästä hevosesta oli, oli helppouden ja leijumisen tunne. Alkutunnista tämä tunne ainakin karisi pois, kun heppa ei meinannut millään venyttää askelta ja kävellä reippaasti käynnissä, kun koko ajan rikkoi raville. Ohjat käteen otettaessa otin liikaa Uganaa ylöspäin, kun sitä piti vaan rentoutella pidempään muotoon. Heti kun annoin ohjaa ja pidin vaan pohkeen lähellä, niin kaikki helpottui huomattavasti ja huomasin kuinka paljon olin sitä kädellä paineistanut. Tommosen vähän herkkiskuumakallen kanssa ei tosiaan kannata lähteä paineistamaan tai koko homma lähtee käsistä, ihan kirjaimellisesti. :D

IMG_6978 Perjantai 003 Perjantai 010 IMG_7118 IMG_7117 Perjantai 016 Perjantai 031

Tunnilla mentiin yksinkertaisesti suoraa uraa uran sisäpuolella ihan kaikissa askellajeissa ja saatiin keskittyä oikeestaan vaan istuntaan ja korjailemaan hevosten vinouksia. Uganalla ei käynnissä tai ravissa oikeastaan tullut kovin paljon esille vinouksia, vaikka se toki aika vino olikin. Sain siis rauhassa keskittyä siihen että pidin hartiat takana ja istuin suorassa. Oon äärettömän huono käyttämään mun vatsalihaksia keskivartaloa kannatellessa, teen kaiken työn vaan mun selkälihaksilla, jotka onkin sen takia aika lailla 24/7 jumissa. En oikein tiedä mitä asialle pitäs tehä, ei se useinmiten häiritse jos asento on luonnollinen, mutta Uganalla jotenkin jouduin tosi paljon tekemään töitä sen istunnan pitämiseksi.

Perjantai 041 IMG_7197

Laukka olikin sitten aivan mielettömän vaikeeta. Joka kerta nostossa se lähti viemään mua ravissa ihan sata nolla kun edellinen lähti laukkaan, joten jouduin tekemään ympyrän ennen nostoa. Laukassa oli sitten helpompi pitää se ja vasempaan kierrokseen laukka olikin varsin miellyttävää. Edelleen se istunta oli vaikea pitää, mutta Ugana laukkasi rennosti ja kivasti. Oikeaan suuntaan sitten... No ei niin kivasti. Tai no ei ollenkaan kivasti. Se oli ihan järkyttävän vino ja en vaan millään saanut sitä suoristumaan.

Perjantai 021 IMG_7109Perjantai 037

Ravailimme pääty-ympyröillä jonkin verran keskittyen edelleen vaan eteenpäinpyrkimykseen ja tasaisuuteen. Uganan kanssa ei eteenpäin menemisessä ollut mitään ongelmaa, joten nuo ympyrällä vietetyt hetket pystyin oikeastaan vaan istumaan siellä tekemättä mitään. Siinä mielessä Uganahan on ihan täydellinen; menee minne pyydetään, tahdikkaasti, rennosti ja sillä on vieläpä kivat askeleet. Teimme vielä loppuravit oikeaan kierrokseen ympyröillä ja Ugana venytti kivasti eteen-alas. Ihan kiva tunti oli, mutta kuitenkin Ugana on vaan jotenkin pois mun mukavuusalueelta. Kuuluu ehkä vähän samaan kastiin Rasmuksen kanssa; periaatteessa helppo, rento ja kiva, mutta toisaalta ongelmakohdat on hyvin rasittavia korjata. En ehkä vakkarihepakseni haluaisi, mutta kiva tällein silloin tällöin mennä!

Perjantai 029 Perjantai 030 Perjantai 032 IMG_7237 IMG_7380