keskiviikko 13. elokuuta 2014

Arkeen palaaminen tuntipostauksen merkeissä

Kaksi päivää on jo keretty koulussa viettää ja tänään sainkin kotiin viemisiksi jopa parin kirjakasan läksytkin, huoh. Pikaisesti se arkeen palaaminen tapahtuu! Tallielämässä se näkyy luultavasti siten, että tuun käymään siellä säännöllisemmin (ja ajattelin vihdoin alkaa tuota Jollyakin hoitamaan kunnolla), normitunti on keskiviikkoisin, maanantaisin silloin tällöin estevalmennus, tehoestevalmennus jatkuu (sehän oli jo viime viikolla) ja Lepuskin kisoihinkin pääsen jälleen osallistumaan. Kesäkisathan mä missasin riparin takia, joten semet onkin sitten viimesimmät kisat, joissa oon ollut. Seuraavat onkin sitten jo ensi viikon sunnuntaina, luokkana menen 70cm tyyliarvostelu hevosella tuntematon, koska mähän en ole kovinkaan montaa kertaa Lepuskissa hypännyt viimesen parin kuukauden aikana (lue: kaksi kertaa kesäkuun ekoilla viikoilla).

Lyhyesti vielä. Noh, noita kisoja ennen mulla koittaa kuitenkin ensimmäiset koulukisat Audalla. Wow. Enpä olisi uskonut koulua sillä kisaavani, mutta ihan innolla odotan, mitä siitä tulee! Ehkä kouluratojen avautuessa avautuisi tie myöskin kenttäratsastuksen saloihin. ;) Katsotaankos nyt kuitenkin ensin mitä sunnuntaista ja C-merkin kouluohjelmasta (haha siitä onkin pitkä aika, kun mä viimeksi ceetä menin) tulee, Auda kun ei tietääkseni ole kertaakaan edes nähnyt kouluaitoja, saatika ollut niiden sisällä. Muutenkin se on kisoissa vähän töttöröö, jolloin sen energia purkautuu hypätessä, mutta kun kouluradalla ei oikein ole mitään, mihin sitä purkaa. Eilen treenailin sen kanssa radan osia, mm. pysähdyksiä ja neljän askeleen käyntisiirtymisiä, sekä laukannostoja. Sain välillä pari tosi kivaa pysähdystä, kun taas välillä pysähdyksessä sen toinen takajalka jäi matkasta. Molemmat pohkeet vaan tiukasti kiinni ja hellitä ajoissa ohjasta! Siirtymiset parani kivasti ja sain harjotusravissa ratsastettua Audan tosi kivaksi. Laukannostot eivät meinanneet aluksi onnistua millään, mutta kunhan sain sen viriteltyä ja sekin tajusi idean, niin nousihan ne sieltä. Saa nähdä miten ne sitten radalla nousevat, kun ei ole aikaa tehdä harjoitusnostoja...! Lopuksi kertasin vielä radan ja oli aika karseeta menoa, mutta lauantaina kerkeän vielä treenaamaan sen pariin kertaan. :)

IMG_7499
Katotaan jatkuuko meiän uskomaton ruusukeputki ;) En kyllä pitäisi kovin korkeita odotuksia, lähdetään siitä, että saatais hyväksytty tulos!

_DSC4317
Jee, luulin että tästä postauksesta tulis täysin kuvaton, mut ilmeisesti Sara olikin napannut pari otosta ikkunan läpi, joten saatte nyt ne kaikki kolme kappaletta tähän :)

Sitten päivän aiheeseen eli mun ridatuntiin: sain ratsuksi viime kertaisen Desperadon ja voin sanoa olleeni ihan iloinen tästä. Mulla on Desperadon kanssa vielä niin paljon parannettavaa, tosta hevosesta saa irti vaikka mitä! Tänään jatkettiin taas teemalla suoruus, joka mun sanoakseni oli jo vähän tylsistyttävää (ei, en väheksy hevosen suoruuden tärkeyttä - se on ratsastuksen yksi pääpiirteistä ja hevosen tasapainon kannalta pakollinen asia), koska Desperadolla ei kerta kaikkiaan ole oikeastaan mitään vinouksia. Toisin kuin esimerksiksi aikaisemmalla ratsullani Rasmuksella, jolla niitä riitti ihan riesaksi asti. Desperadolla ainoa ongelma on se, että mun on vaikea istua siellä täydellisessä tasapainossa (vaikka sekin itse asiassa löytyi hetkellisesti tänään, wow), jolloin hevonen lähtee kallistumaan sinne minne minäkin. Ainoa asia, mitä siis suoristelin, oli minä itse. 

_DSC4322 _DSC4318

Desperado oli paljon rennompi kun viimeksi, ei kiirehtinyt ravinsa kanssa yhtä paljon ja tuli pyöreämmäksi. Laukassa (päästiin laukkaamaan aika pitkänkin aikaa, jee) se pysy hyvin avuilla, jälleen kerran korjailin vain itseäni siellä selässä ja yritin olla heilumatta (kovinkaan paljon siinä onnistumatta) ja Desperado laukkasi kiltisti hienoa laukkaansa. Seuraava tavoite olisi saada se hyväksi ja laukkaa vielä avoimemmaksi ja rennommaksi. Nyt se oli ehkä pikkasen paikallaan junnaavaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Oikea laukka oli paaljon hankalempi Desperadolle (ja munkin heikompi suunta), jolloin hain ainoastaan hyvää, pyöreetä ja rentoa laukkaa, (opettajan sanoja lainaten) hakien sille vain tunnetta, että 'ei se haittaa vaikka on vaikeeta, hyvin se menee'. Se tulikin kivan rennoksi ajoittain ja oli ihanan kevyt kädelle verrattuna vasempaan. Ravissa laukan jälkeen se oli myös tosi kevyt ja meninkin vähän pidemmällä ohjalla antaen sen olla avoimemmassa muodossa. Whii, hieno heppa! Olin kyllä tyytyväinen tuntiin, Desperado nyt vaan on niin magee. Tolla hevosella vasta olisikin kiva mennä koulukisoihin! 


Pisteet sille, joka jaksoi lukea tän koko romaanin, mä taidankin tästä painua nukkumaan ja valmistautumaan taas uuteen koulupäivään!

Ps. Postauksia tulee nyt aika tiheään tahtiin, eihän se haittaa? Jaksatteko lukea kaikkia postauksia? Lukijaluvuista päätellen kaikki eivät selkeästikään kerkeä/jaksa lukea, mutta eiköhän tää tahti tästä koulun edetessä hidastu. :D

tiistai 12. elokuuta 2014

KESÄ 2O14

...oli varmasti mun paras kesä vähään aikaan. Noh, mitä siihen sitten kuului?

IMG_0176 IMG_0257 IMG_0919 IMG_0927

EXTEMPOREMATKAILUA

IMG_0211

KAVEREIDEN KONFFIKSIA (oma vielä edessä..)

IMG_0319 IMG_1206 IMG_1332 IMG_1533 _DSC8931

TUNTSAREIDEN TREENAILUA RASMUKSELLA & TUNTSARIT

IMG_0469IMG_2114 IMG_1473

AUDAILUJA JA KISAT

IMG_1272

RANDOMJUTTUJA # TELTTAILUA, SUP-LAUTAILUA, PULLOPOSTIN LÄHETTÄMISTÄ..

IMG_1156

RIPARIA

IMG_1858
IMG_1315

UUSIA HEVOSTUTTAVUUKSIA

14803510926_077436b975_k IMG_0996

UIMISTA, RUSKETTUMISTA, KAVEREIDEN NÄKEMISTÄ, KUVAILUJA #ART

Kiitokset kaikille huikeasta kesästä, ehkä näillä muistoilla jaksaa taas koko kouluvuoden!

Idea postaukseen Teresalta!

maanantai 11. elokuuta 2014

Just a few pictures

_DSC3890

I don't know you
But I want to

_DSC3887

Ehkä mä vähitellen alan tykkäämään tästä otuksesta?

_DSC3892

Ehkä mä saan takasin sen saman innokkaan poniheppatytön?

_DSC3893

Ehkä mun olisi nyt vihdoin aika tutustua tähän hevoseen.

_DSC3915

Mä aion yrittää. Edes tän hevosen vuoksi.

_DSC3937 _DSC3942

Näistä ihanista kuvista kiitokset Saralle!

perjantai 8. elokuuta 2014

Maastoesteitä onnistuneesti

Tänään pääsin Audalla hyppäilemään ihan kunnolla (tai ylipäätänsä hyppäämään) pitkästä aikaa, ja ajatuksena oli mennä muutamia niitä erikoisesteitä sieltä estepellolta, joita olin hypellyt pari kuukautta sitten Cajuksen valkassa. Todellisesti pieleen menneessä valkassa. Aloitin verkkaamalla askellajit läpi, ja Auda ei meinannut sitten millään kuunnella minkäännäkösiä pidätteitä, kääntäviä apuja tms, vaan se vaan toitotti menemään pää taivaissa ympäri peltoa. Vähän samantyyppisesti, kun aina, kun se tietää pääsevänsä hyppäämään, paitsi että vielä pahemmin. Alkuverkasta tulikin sitten odotettua pidempi, kun yritin saada sitä edes joten kuten läpi ja ehkä se pikkasen parani loppua kohden. Kävelyjen jälkeen otin verkkahyppyjä niille maastoesteille, joille oltiin otettu siellä valmennuksessakin. Auda oli ihan täysillä menossa ja sai kyllä pidätellä aika paljon. Yksi verkkahyppy niiden lisäksi vielä miniokserille ja sitten kävelyä.

IMG_2048
Tän kuvan laitoin lähinnä sen takia, että KATTOKAA MUN LYHYITÄ JALUSTIMIA!! Halleluuja, kerrankin osasin mennä lyhkäsillä (melkein jopa liian) jalustimilla, eikä se ees tuntunut pahalta ollenkaan!
IMG_2058 IMG_2064 IMG_2087

Kävelyiden jälkeen tulin linjan vene - sarja. Veneelle lähti hyppy vähän kaukaa ja oli pitelemistä siinä muutaman askeleen linjalla, että mahduttaisiin varmasti sarjan yhden askeleen väliin. Hyvät hypythän sieltä tuli sekä sarjan ekalle, että tokalle osalle. Tulin saman vielä toisen kerran ja tällä kertaa tuli parempi hyppy veneelle ja sujuva väli taas sarjalle. Kävelin taas jonkin aikaa, ennen kun tulin sohvan. Haha, aina yhtä hauskaa sanoa hyppäävänsä sohva, mutta kun se on oikeesti! Tulin sen kaksi kertaa, koska ekalla kerralla tultiin kiemurteluiden jälkeen vähän puoliksi johteena olleen puomin ja sohvan yli. Toisella kerralla sujuvasti yli!

IMG_2114 IMG_2116 IMG_2118 IMG_2123

Lepäiltiin taas joku aika kävellen ja sen jälkeen tulinkin oikeen kasan erikoisesteitä - ensiksi laatikko (tai mikälie onkaan), sitten rengastukki-este ja viimesenä pöytä. Laatikon jälkeen mulla oli vahingossa väärä laukka ja huomasin sen liian myöhään korjatakseni sen, joten annoin vaan olla. Tukkieste sujui ristilaukasta huolimatta ihan hyvin ja sen jälkeen tullut pöytäkin meni sujuvasti (parin kiemurtelun jälkeen). Hieno Auda! Kävelyä jälleen ja sitten vielä vähän haastavampi tehtävä, eli pusikossa oleva vene - kaarros tukille ja vielä kaarros toiseen suuntaan okserille. Veneelle tultiin vähän huonosti, koska en saanut kunnon lähestymistä toisella puolella olleiden esteiden takia, jonka jälkeen kaarteen ratsastus vähän unohtui ja tuli hätänen tie, mutta yli selvittiin. Okserille hyppy lähti kaukaa, mutta Auda hoiti homman kotiin! Tää oli oikeestaan ainoo kerta kun tuli huonoja hyppyjä, joten tulin veneen vielä yksittäisenä uudestaan toisesta suunnasta ja nyt tuli parempi hyppy. Loppuun otin vielä yksittäisenä isomman pystyn, joka nostettiin metriin ja sille tulikin tosi hyvä hyppy, tultiin hyvään paikkaan ja sujuvasti. Hienohieno Auda (taas mä hoen tätä, haha)!


Muutakin hyvää istunnasta; pysy jalkakin paikoillaan eikä lähtenyt heilumaan sinne taakse!

Auda hyppäsi tosi kivasti ja oli kivaa, kun tällä kertaa jäi hyvä mieli noista maastoesteistäkin. Ei ne oikeesti ookaan niin vaikeita, kun mitä ne viimeksi oli! Luottamus ainakin omalta osaltani kasvoi tällä kertaa, ja onhan ne aika mageita hypättäviä, kun kaikki sujuu hyvin. Että kaipa se oli sitten ihan hyvä hyppykerta! :)

Kiitokset Ilolle vielä kuvauksesta ja esteiden laittamisesta ♥

torstai 7. elokuuta 2014

Desperado Ter Spelonck

Koulutunti helteessä ja estetunti ukkosessa.

Otsikosta varmaankin näette eilisen ja tän päivän ratsun: Desperado! Aloitetaanpa eka eilisestä koulutunnista: Jotenkin olin arvannut, että saisin sen, ja niinhän siinä kävi. Iloisella mielellä päätin kiivetä uuden tuttavuuden (jotka alkaa tuolta hupenemaan, enää kolme hevosta kellä en ole mennyt) selkään. Pitkästä aikaa taas sopivan kokoinen hevonen mullekin alle! Desperado oli alkukäynneissä ehkä vähän hitaanoloinen, mutta kuitenkin varsin vastaanottavainen. Ohjia tuntumalle ottaessa se huojui paljon sivusuunnassa ja mun piti pysyä tosi tarkkana siitä, että kädet on paikoillaan. Hyvä opettava hevonen mulle, kun ton käden kanssa on ollut nyt enemmänkin ongelmaa. Ravissa sen askel oli tosi magee, just sellanen kun olin kuvitellutkin. Jälleen piti pitää kädet tosi tasasena ja ravissa piti pitää huoli siitä, ettei se lähde kiitämään. Olisi ollut vaan niin helppoa antaa sen mennä, kun kerrankin oli hevonen superhyvällä moottorilla, mutta varsinkin alkutunnista piti rauhotella sitä paljon ja mennä 'tavallisempaa' ravia.

IMG_1657 IMG_1753 IMG_1859

Menimme jälleen samaa tehtävää, mutta tällä kertaa toisella pitkällä sivulla. Eli siis voltit toisen pitkän sivun alkuun ja loppuun suoralla hevosella, toiselle puolelle siirtymisiä yms. Paljon piti suoristella Despistä ja kattoa, ettei se lähde kipittämään hurjaa vauhtia. Laukannostot oikeaan kierrokseen oli ihan ok, itse en vain oikein osannut viritellä sitä kunnolla. Vasemmalle tuli eka kaksi karseeta nostoa, mutta niiden perään kaksi tosi hyvää nostoa, Despis kanto ittensä hyvin ja nosti laukat ihan ajatuksen voimalla. Viimeset kymmenen minuuttia alko olla kunnon ratsastusta, kun pääsi vähän tuuppailemaan harjotusravissa (joka oli tolla hepalla muuten melko mukava, semmonen ilmava ja pehmeä). Desperado oli siis ihan superkiva ja mielelläni jatkaisin sillä menemistä, supermagee eläin kyseessä.

IMG_1820 IMG_1858 IMG_1937 IMG_1943 IMG_1960
Jee istunta kunnossa!! Erilliset kiitokset vielä sille anonyymille, joka muistutti mua tosta istunnasta, keskityinkin siihen paljon enemmän eilisellä tunnilla :D

Tänään vähän ehkä yllätyin, kun kuulin meneväni Desperadolla myös estetunnilla. Mitä itse olin nähnyt, niin se on tosi vaikea, vaikka onkin ehdottomasti rauhottunut ja parantunut kesän aikana ja varsinkin tuntsareissa meni hienosti (selässä toki oli loistava kuskikin, että ei sen puoleen). Tunti oli kylläkin oikeastaan lähempänä koulutuntia, kun estetuntia ja me keskityttiin hevosen tasapainoon ja hallintaan paljon. Mentiin paljon puomeja ravissa ja käynnissä ja laukassa, tosi hillitysti ja enemmän semmosta koottua kouluhevoslaukkaa, kun ratatempoa. Desperadoa oli tosi kiva koota, kun se lyheni niin helposti. Ongelmana olikin enemmän tasaisen ja sujuvan tempon löytäminen, kun se hidastu jopa vähän liikaakin ja sitten puomien kohdalla aina vähän venähti. Puomitehtävät suju kuitenkin tosi hyvin, oikeaan kierrokseen oli kyllä huomattavasti enemmän ongelmaa, kun se huojui sinne tänne, eikä oikeen meinannut tasapainoa löytyä. Jossain välissä alkokin yllättäen jäätävä ukkosmyrsky, salamat vaan välkähteli ja ukkonen jyrisi, mutta mua se ei haitannut lainkaan (itse rakastan ukkosta!) ja hevosetkaan ei onneks välittäneet.

IMG_1979

Hypättiin oikeestaan yhteensä yksi oikea este, muut oli enemmän kavaletin korkeudella. Viimeinen tehtävä oli siis tulla ympyrällä kaksi kavalettia, joidenka jälkeen ristikko diagonaalilla, toiseen päätyyn ympyrällä kaksi kavalettia, diagonaalilla okseri ja loppuun vielä jumppa. Itsellä tässä tehtävässä vähän se paketti levähti ja ympyrällä Desperado vähän valui sinne sun tänne ja askeleet ei oikeen sopinu, laukat vaihtu yms. Ristikolle ihan ok hyppy, sitten vaan nopeesti kiinni ja toinen ympyrä, joka myös levähti. Miniokserille vähän hassu hyppy, taas vaan nopeesti kiinni ja keskittyminen kaarteen ratsastamiseen. Jumpalle ei askel ihan sopinut ja Desperado lähti venyttämään askelta sen verran, että pelkäsin ettei mahuta niihin innariväleihin. Jollain keinolla kuitenkin päästiin niistä yli ihan hyvin. Ihan huippu hevonen esteilläkin, toivottavasti pääsen vaan jatkamaan! Paljon on tehtävää ja paljon on opittavaa tolta hevoselta. :)

keskiviikko 6. elokuuta 2014

TUNTSARIT - lauantai

Pahoittelut tän viivästymisestä, en vaan eilen ollut yhtään kirjotustuulella. :D Mutta tosiaan, lauantaina mun luokka alkoi jo kahdeksalta, mutta mun oma lähtö oli onneksi vasta noin puoli kymmeneltä. Aamulla mentiin tallille jo melko aikaisin, jollon Jenni letitti Rasmuksen ja ite hyörin siinä koittaen olla sotkematta itseäni. Kertailin rataa mielessäni moneen kertaan ja tuskallisen pitkän odottelun jälkeen lähdettiin kävelyttämään Rasmusta. Tai no, Jenni kävelytti ja minä seisoin kävelyalueen reunalla varoen rikkomasta mun saappaita. Verkassa menin samalla lailla kuin edellispäivänä, eli nopeasti vaan askellajit läpi siellä sekamelskassa ja sitten odottelualueelle kisakentän takaosaan. Siellä otin muutamat raviväistöt ja vastalaukat. Vastalaukkojen kanssa mulla tuli hirvee stressi, kun Rasmus ei millään meinannut nostaa sitä oikeassa kierroksessa. Sitten olikin mun vuoro.

IMG_1525 IMG_1517

Alkutervehdys vähän töksähtäen. Voltit ja S-kiemura ihan ok, suoristus jäi puolitiehen. Sen jälkeen mulle iski täysi blakcout ja mielessä ei ollut kerta kaikkiaan mitään. Viime hetkellä muistin että ainiin, tässähän tuli se väistö. Väistöt meni molempiin suuntiin ihan ok. Sen jälkeen mulle tuli toinen blackout ja tällä kertaa se kesti liian pitkään. Yllätyin mun omasta reaktiosta, en nimittäin panikoitunut ollenkaan tai muuta, istuin vaan ihan täysin rauhassa siellä ja odottelin vihellystä. Kun se sitten vihdoin tuli, tuomari huikkas mulle, että nyt piti tulla pysähdys ja peruutus ja sitten muistinkin radan ihan hyvin. Niinpä käännyin takasin ja uusi yritys - pysähdys ja peruutus tosin oli ihan kamalia (sain molemmilta tuomareilta 5.5), mutta ne tulikin vähän hätäsesti. Lyhyt keskikäynti pätkä - "käynti huolell. tahtiin" & "puhdasta, saisi tulla enemmän takaa läpi selän".

IMG_1541

 Sain nostettua vastalaukan onnekseni ja sain siitä jopa molemmilta tuomareilta 6,5, ohhoh! Oikean laukannosto suju myös ihan hyvin ja voltti ok. Keskiympyrä keskilaukassa oli kyllä kaikkea muuta kun keskilaukkaa ja yritin vaan potkia sitä eteenpäin tuloksetta. Keskiravissa ei lähde taaskaan mihinkään - tuomarin kommentti "yritteliäs". :D Oikean laukannosto (eli siis vastalaukka) ei aluksi meinannut nousta ja se oli ihan vinona, koska varmistelin sitä ihan ylipaljon. Loppujen lopuksi kuitenkin nousi se vastalaukka ja ai että mä olin tyytyväinen, sillä olin pelännyt, ettei se nouse. Vasen laukka suju ihan ok, taaskaan ei keskilaukka lähtenyt sitten ollenkaan. Lopputervehdys (liian aikaisin, sain toiselta tuomarilta 5 ja toiselta 6) ja huh, mun ensimmäinen A-tason suoritus ohi!

IMG_1569 IMG_1533

Alakerrassa luki tämmöstä tekstiä:
"Yritteliäs suoritus:
Toivoisin lisää ajatusta ylämäkeen ja pyöreämpää peräänantoa. Ole tarkempi suoruuden kanssa."
"Siistiä ratsastusta, lisää voimaa takaosaan. Hevonen saisi kantaa itsensä paremmin ja enemmän venyvyyttä lisäyksiin."
Aika samaa mieltä siis tuomarit, itsekin huomasin toki takaosan voimattomuuden ja tääkin rata oli pelkkää hevosen potkimista eteenpäin. Pääkin valui vähän alas, koska oltiin molemmat vähän väsyneitä ja tommonen lössähtänyt suoritushan se oli. Prosenteiksi sain 59.259%, mikä oli kyllä suuri ihme! Sijotus taisi loppujen lopuksi olla kai jaettu 14./18, mutta ei mua se sijoitus enää kiinnostanut. Olin saanut miljoona kertaa paremmat prosentit kuin viime kerralla (2012, jolloin sain 56% ja risat karsinnasta) ja olin suorittanut mun ensimmäisen A:n. Ylitin kyllä ainakin omat odotukseni tuhatkertaisesti! Tyytyväinen olen siis molempiin ratoihin, annoin kyllä totisesti kaikkeni, enkä mä varmaankaan olisi parempaan pystynyt. :) Loppuviikonloppu kulukin sitten hoitajan/kuvaajan roolissa ja hienoja suorituksia sieltä tuli muiltakin ja yhteensä saatiin neljä sijoitusta kotiin. Kiva reissu taas takana niin tikanheittoineen kuin soutelureissuineenkin, nuo tuntsarireissut on aina yhtä kivoja!

IMG_1614
Sipulii
IMG_1623
Pari kuvaa vielä perjantain radalta:
14640651589_6dd2f5e52d_b 14824232551_f62b0aecc6_b