Pietari

Kohta oon viettänyt jo viikon täysin eristäytyneenä muusta maailmasta, kun oon sängyn pohjalla maannut karmeen flunssan kourissa... Tänään alkais kuitenki näyttämään siltä, että mun olis taas aika kohta palata elävien kirjoihin! Mutta tosiaan en ole siis ratsastamassa käynyt (paitsi nopeasti Audalla perjantaina, joka ei tosin kauheesti helpottanut oloa.. :D) ja siksi ei ole postauksiakaan tullut. Ajattelin nyt kuitenkin jakaa teille mun viikon takaiset matkakuvat Pietarista! Sain matkan siis syntymäpäivälahjaksi kahdelta tädiltäni, ja matkalla oli mukana myös serkkuni. Mentiin siis laivalla la-su välisenä yönä, vietettiin siellä sunnuntai ja tultiin ma-aamuna takaisin. Tässä siis mun yhden päivän matkakertomus jonkinnäkösen historiakertomuksen kera, haha. :D

Merellä oli vähän sumuista, mutta toi auringonlasku näytti aika mageelta silti! Harmi että kuvaan en saanut vangittua sitä tunnelmaa...



Mentiin satamasta bussilla keskustaan ja jäätiin pois tän Iisakin kirkon edessä. Mun uudelle laajakuvaobjektiiville oli tosiaan käyttöä tuolla!



Ei syöty aamiaista laivalla, mikä oli hyvä juttu, koska mä en yhtään tykkää laivaruuasta! Plus, tää kahvila, johon sitten mentiin aamiaista syömään, oli mun mielestä aivan ihana, eikä toi mun ruokakaan pahaa ollut (vaikken kyllä nyt satu enää muistamaan, mitä se olikaan... Tommonen kakkupala ja kaakaota :D)!


Tää kahvila, jonka mun täti oli kattonut etukäteen, oli mun mielestä ihan mielettömän viihtyisä! Ulkoapäin ei olisi uskonut, mutta sisäpuoli yllätti, kuten tuolla useakin paikka. Rakennusten kunnossapitoon ei tuolla käytetä rahaa lainkaan ja ne näyttää tosi rupsahtaneilta jo nopean ajan kuluttua, mutta sisustukseen kuitenkin on panostettu.

Sen jälkeen lähdettiin kohti Nevski prospektia, eli siis Pietarin semmosta pääkatua, jonka varrella on kaikennäköstä. Tossa alla olevassa kuvassa näkyy kaukana tuo kultainen piikki, joka kuuluu Amiraliteetille, joka oli muinoin Pietarin satama.



Talvipalatsi, ehdoton nähtävyys! Meillä ei ollut aikaa käydä sisällä, mutta uskon että se on aivan mielettömän hieno sisäpuoleltakin!


Talvipalatsia vastapäätä oleva rakennus

Pääsin kokeilemaan Segwayta ekaa kertaa elämässäni! Noiden vuokraaja anto meidän ilmaiseksi vähän pyöriä ympäriinsä tossa, kun meiltä ei löytynyt tarpeeksi käteistä, haha. Oli muuten yllättävän vaikeeta!



Neva-joen sivuhaara, Moyka-joki.



Sitten mun lemppari, eli Kirkko veren päällä, Verikirkko, miksikä sitä nyt kutsutaankaan. Historiallinen fakta: Toi kirkko sai nimensä siitä, että se rakennettiin paikalle, jossa Aleksanteri II salamurhattiin. Mun yksi tavotteista tuonne mennessä oli päästä näkemään tämmönen hieno kirkko, ja päästiin sisällekin! Näitä kuvia sitten riittää.. :D



Taustalla näkyy Venäläisen taiteen museo ja tuo patsas esittää Pushkinia.



Nevski prospekt



Ville Haapasalon lempiravintola, johon mentiin syömään ja suosittelisin kyllä kaikille! Meidän ruokalajeina toimi kaikennäköset venäläiset herkut, joiden nimiä en enää muista...



Sen jälkeen meillä ei ollut enää kauheasti aikaa, joten käytiin vaan nopeasti Galeriessa, joka on siis iso kauppakeskus. Sieltä löyty kyllä ihan kaikki liikkeet mitä vaan etsii, että jos shoppailureissua miettii niin tonne kannattaa suunnata! Olisin mielelläni viettänyt siellä enemmänkin aikaa, mutta tosiaan piti vähän kiirehtiä.



Kapina-aukio



Pietari olisi varmaan tosi hieno paikka vaikkapa ihan talvella tai kesällä, nyt oli vähän ankean näköstä. :D



Kerettiin vielä nappasta tämmöset herkkuleivokset ennen lähtöä. Leivoksia tuolla tosiaan osataan tehdä!



Semmonen reissu, mitä tykkäsitte postauksesta? Oliko liikaa tekstiä/kuvia? Ite oon aina ihan superutelias kaiken suhteen ja musta tommoset vanhat rakennukset on kiehtovia, sellasia kun ei Suomesta oikein löydy, joten tämmöstä mun mieleen jäänyttä historiafaktaakin päätin tunkea mukaan. :D

Epävarmuutta

Lauantaina, ennen Pietariin lähtöä, olin hyppäämässä Audalla. Sain taas Teresan orjuutettua kuvaajaksi, joten hyvää matskua luvassa! Kannettiin tosiaan maneesiin vaan kolme estettä, koska mulla oli muutenkin vähän kiire, eikä siellä ollut laitettu mitään valmiiksi. Eli tosiaan yksittäinen pysty sekä pysty-okseri linja. Verkkasin Audan kevyesti ravissa ja laukassa, jonka jälkeen otin hyppyjä pikkupystylle. Olisin halunnut jatkaa samalla idealla kun viimeksi, mutta Audalla oli taas semmonen tohina päällä, että hypyt eivät kyllä olleet lähelläkään yhtä rentoja ja helppoja kun viimeksi. Tulin molempiin suuntiin pystyä eka pienenä ja sitten isompana.

Tui ♥ Tämmösiä kuvia on täällä blogissa varmaan enemmänkin kun liikaa.. :D

Otin vielä verkkahyppyjä okserille, ja sille hypyt onnistu ehkä vähän paremmin, tuli ennemmin lähelle kun kauas. Toiseen suuntaan, kun okseri laitettiin nousuokseriksi, Auda ja, minä siinä samalla, epäröi ja tuli semmosta kiemurtelua ennen estettä, mutta päätin kyllä että yli mennään, eikä siihen muuta paljoa tarvitakaan. En tiedä miksi, mutta jotenkin toi nousuokseri, jo ihan pienenä, tuntu kauheen vaikeelta. Ei oo kauheesti tullut semmosia hypättyä! Parin toiston jälkeen sain siihenkin hyvän hypyn. Sitten tulin linjan okseri-pysty ja olipa muuten kaunista... Okserille hyppy oli vähän kaukaa ja siitä Auda ei tajunnut, että pitää jatkaa suoraan, joten väliin tuli semmoset tosi lyhyt viisi askelta. Ihme kun ei puomi pudonnut! Toisella kertaa Auda otti sitten varman päälle ja lähti neljällä askeleella semmoseen kamikaze-loikkaan, itse varsin hienosti siellä mukana... En ollut tarpeeksi päättäväinen askelmäärien kanssa, koska väli oli joko lyhkäsempi viisi tai pidempi neljä ja niinpä askeleet meni ihan miten sattuu.

Se näyttää päästä harvinaisen paljon ponilta.. :D

Mulla tulee helposti yksin ratsastaessa semmonen olo, että en tiiä mitä mun pitäis tehä. Teenkö oikein vai väärin? Miten mä korjaan tän oikein? Oon aika epävarma omasta toiminnasta aina kun pitää tehdä omia ratkasuja, koska mä pelkään epäonnistumista. Mä inhoon epäonnistumisia, enkä oo kovin hyvä käsittelemään niitä. En vaan luota itteeni ollenkaan. Varsinkin Audalla tää heijastuu tosi paljon, koska pelkään että pilaan sen hevosen jollain tapaa. Niinpä tarttisin nyt kipeästi estevalmennusta, niin saataisiin jotain tolkkua asioihin! Seuraavaks kun nimittäin tulin linjaa uudestaan esteet hieman korkeampina, niin iski tää epävarmuus oikein urakalla. Se nousuokseri oli se mun kompastuskivi, nimittäin pystyltä lähtiessä Auda oli niin kiihkeässä mielentilassa, että mä tiesin meidän rysähtävän esteen sekaan sillä menolla. Niinpä tein turvallisemman ratkaisun ja vetäsin sen hätäsesti ohi esteen. Mä en tiedä oonko mä koskaan ollut noin varma tämmösestä päätöksestä, mutta nyt mun oli vaan pakko tehdä se. Se on hyvä asia, että hevonen on luottavainen ja hyppää mistä vaan, mutta silläkin luottamuksella on raja. Halusin siis mieluummin ottaa tämmösen ratkaisun kun kaatua esteen sekaan.

Uusi yritys ei tuottanut yhtään enempää tulosta, vaikka teinkin muutamia voltteja väliin. Eihän se este ollut edes niinkään iso, joten ei se rimakauhua ollut, mutta sillon kun ei onnistu niin ei vaan onnistu. Tämmösen asian kanssa mä en halua ottaa mitään turhia riskejä, vaikka oonkin vähän turhankin rohkea, niin en mä ihan typerä ole. Oli se mulle itellekin aika kova pala myöntää, että mä en pysty tota hyppäämään ja niinpä pyysin ottamaan sen takapuomin alas. Sillä kertaa linjalla ei ollut mitään ongelmaa, ja olin paljon varmempi asian suhteen sen jälkeen. Halusin vielä päästä hyppäämään okserina sen, mutta tällä kertaa tasaokseri, ja se oli paljon helpompi. Halusin vielä tulla ihan oman itsevarmuuden nostattamiseksi okserin kerran, mutta puomi putosi, joten tulin sen vielä toisen kerran yksittäisenä. Hyvät hypyt tuli vikaksi, onneksi!

Ei ollut Audan päivä eikä ollut mun päivä. Voisin ehkä päätellä tästä, että jatkossa mennään ihan nivelellä ton hackamoren sijasta. Vaikka  hackamore on jossain vaiheessa toiminut paremmin, niin tällä hetkellä kuolaimella mä saan sen kuitenkin paremmin hallintaan. Pääsääntösesti mä tykkään paljon hypätä itsenäisesti, oon sillon paljon rennompi, mutta sitten tosiaan pieni apu ei olis pahitteeks aina välillä. Nyt on tullut sen verran pitkä tauko taas estevalmennuksesta, että tuo punainen langanpätkä on päässyt vähän karkaamaan, vaikka tosiaan viimeksi menikin superhyvin. Varsinkin kun nyt olis tarkotuksena saada sitä rutiinia enemmän noille isommille esteille, jos sitten kisoissakin olisi tutumpaa puuhaa!



Ps. Ulkoasu kaipaisi päivitystä, eikos vaan? Näyttää tällä hetkellä pahasti siltä että oon tulossa kipeeksi, joten luultavasti huomenna mulla olis aikaa väsäillä jonkun näköstä! /Kipeänä ollaan, mutta sainpa tän ulkoasun valmiiksi! Mitä tykkäätte?

Muistilista estetunteja varten

Puomikerrat on nyt menty ja ilmeisesti siis Desperadolla jatkuu koko estekausi. Puomitunnit eivät kyllä olleet helppoja oikeastaan minkään kannalta ja päätin koota itselleni vähän muistilistaa!

Ei tuoli-istuntaa: Varsinkin tolla ekalla puomitunnilla lähdin helposti nojaamaan enemmän taakse, kun heppa lähti kiihdyttelemään ja näin ollen provosoin sitä vaan lisää. Kerrankin saan siis mieluummin nojata eteenpäin, varsinkin esteillä, etten tuupi sitä sitten estettä kohti!

Muista ulkoavut: Tällä viimeisimmällä kerralla sitten ongelma oli enemmän ulkoavut; menimme siis ympyrällä neljää puomia ja heppahan siitä sitten kuumu vähän liiaksikin ja sitten mentiin lähes jokainen puomi juuri ja juuri ulkoreunasta, kun ulkoavut jäi matkasta. Jäin vaan vetämään sisäohjaan, koska se tuntui helpoimmalta ratkaisulta, vaikka ulkoavut olisivat olleet ne oikeat avut. Sitten kun jaksoin sitä pidellä ja samalla pitää ulkoavut, niin meno alko olla... kohtuullista?

Älä tee turhia ohjasotteita: Nykyinen suurin ongelmani: ratsastan liikaa kädellä, jopa rutiininomaisesti. En oikeestan edes huomaa sitä, ja jos en tee mitään, tuntuu ihan tyhjältä. Ihan kun mulla ei olisi mitään kontrollia siitä hevosesta, että sillä olisi liikaa vapauksia. Tämän tarpeellisen määrän ohjasotteita ja liiallisen määrän ohjasotteita välillä oleva ero on vähän hämärtynyt omassa ratsastuksessa. Milloin teen liikaa ja mikä on kuitenkin sallittavaa?

Hillitse laukkaa: En erota oikeestaan tolla hevosella, että missä menee sen liian lujan laukan ero ja missä se hyvä reipas vauhti, koska se tuntuu niin pieneltä joka tapauksessa. Mutta tosiaan pitää muistaa vaan tarpeeksi rohkeasti ottaa laukkaa kiinni eikä jäädä kiinni. Jollyn kanssa oon tottunut siihen, että ohjalla mun pitää olla toosi varovainen tai heppa hätkähtää siitä. Desperado ei vähästä hätkähdä ja sitä pystyy ja pitääkin ottaa vähän rajummalla kädellä tai muuten meno yltyy vaarallisellekin tasolle!

Ole mukana hypyissä: Jolly ei lähde kovinkaan isosti hyppyyn ja sillä lyhyt myötäys on jopa parempi, koska sen kanssa täytyy pysyä hyvin lähellä ja kontaktissa, mutta Desperadon hyppy on niin paljon vahvempi, että en saa jäädä yhtään jälkeen. Puomeilla yllätyin pari kertaa kun se hypähti niin isosti, että jäin suuhun kiinni. Puomeilla ei vaarallista, mutta esteillä siitä onkin jo paljon enemmän haittaa!

Pysy rentona: Erityisen tärkeä asia: rentous. Tää hevonenhan ottaa kipinän kyllä ihan mistä vaan sellasen saa, joten täytyy itse pysyä täysin rauhallisena ja rentona. Se nyt ei olekaan ollut oikeastaan ongelma, koska nautin tosta vauhdista ja se on hauskaa. Saa sitten nähdä muuttuuko mieli esteillä! Viime hyppykerrasta tolla hevosella kun on vähän aikaa... :D

Semmosta listaa, sitten vaan kun muistaisinkin kaiken! Estekauden jälkeen joudun taas vaihtamaan tuntia, koska jälleen on mukavasti mun lukkari laitettu niin, että koulu päättyy keskiviikkoisin neljältä... Ihan tosi, ei minään muuna päivänä, vaan aina keskiviikkosin neljältä? Kolmessa jaksossa viidestä mulla on loppunut koulu neljältä keskiviikkona. Just awesome. Ainoa asia minkä aion varmistaa lukion lukkareissa on se, että saan keskiviikoksi sellasen aikataulun, ettei haittaa ratsastuksia...! Ja vielä asiasta kukkaruukkuun, huomenna suuntaankin kohti Pietaria, siellä viivyn sunnuntain ja maanantaina takasin. Lyhyt laivareissu siis luvassa, mutta varmaan jotain kuvamateriaalia saan sieltä koottua ja jaettua tännekin?

Paras ja huonoin

Eilen sunnuntaina oli tosiaan Audan kanssa kisakauden avaus Evitskogissa estekisoissa lähes yhdeksän kuukauden tauon jälkeen, ja kisat meni vähän niin jä näin - tehtiin meidän paras rata (lukuun ottamatta yhtä vähän liian kunnianhimoista yritystä) ja meidän huonoin rata. Ratsastin myös itse ekan ysikymppini, joten saavutushan sekin sinänsä!

Lastaukset suju tällä kertaa itse asiassa kumpaankin suuntaan varsin hyvin, jee! Kisapaikalla Auda oli aluksi ihan pinkeenä, siinä kentällä kävellessä pelkäsin sen laukkaavan pellolle (siinä ei siis ollut aitoja lainkaan kuten tosta kuvasta näkee, vaan semmonen oja ja sitten peltoa), niin räjähdysherkältä se tuntu siinä vaiheessa. Ei muuten ollut itseäni jännittäneet kisat pitkään aikaan näin paljon, mutta kuten aikaisemminkin, jälleen tuli todistettua se että jännityksestä on mulle vaan hyötyä! Ratsastan parhaat radat sillon, kun oon jännittänyt kauheesti tai muuten vaan on tullut stressaava tilanne juuri ennen rataa (kuten tuntsarit viime vuonna, kun radalle lähtiessä tuli kiire laittamaan takkia...). Kasikympin verkassa Auda oli ihan kuuro kaikelle, ei meinannut pysyä paikallaan, laukattiin poikittain ja vaihdeltiin laukkoja ymsyms, mutta verkkahypyt oli itse asiassa tosi hyviä! Niille Auda sitten keskitty kauheesti, vaikka niiden jälkeen se vähän lähtikin aina. Sitten ulos odottelemaan muiden samassa verkkaryhmässä hyppäävien ajaksi, koska itse lähdin viimeisenä.

Rata oli omasta mielestäni aika monimutkainen - toisaalta toisessa vaiheessa oli paljon valinnanvaroja. Auda oli kivan rauhallinen, itsekin muistin pysyä rauhallisena ja oikeastaan koko ykkösvaihe meni aika tasasesti, pari kaukaa lähtenyttä hyppyä tuli mukaan. Toisessa vaiheessa päätin sitten taas lähteä yrittämään aikaa, ja siinä tulikin sitten vähän vähemmän siistiä menoa. Este numero kahdellatoista päätin muutamaa metriä aikaisemmin, että mä käännän siitä oikeen jyrkästi, ja Auda oli ihan mukavasti menossa, mutta itseltäni vähän tasapaino meni ja vähän tyssäsi meno, mutta ei kun jatkettiin vaan ja maaliin päästiin. Sijoituksena 4/23, eli punainen ruusuke kotiin!

Tän radan jälkeen Auda oli jo ihan rauhottunut, itse kävin kävelemässä radan (uudestaan, koska luulin aluksi, että se muuttuu jotenkin) ja sen jälkeen heti selkään, koska olin ekassa verkkaryhmässä. Tässä luokassa lähdinkin jo luokan toisena. Verkassa Auda oli paljon rennompi, pystyin enemmän työstämään sitä. Sen sijaan hypyt oli paljon huonompia, Auda kaahasi vähän turhan lujaa ja itse unohdin sitä estää. Jouduin ottamaan aika monta verkkahyppyä, koska yritin korjata niitä virheitä, mutta lopputulos ei kyllä ollut yhtään sen parempi.

Pyörin radalla ensimmäisen suorituksen ajan, sitten lähtömerkki ja matkaan. Me molemmat oltaisiin luultavasti tarvittu enemmän rauhottumisaikaa, aikaa itselleni jännittää lisää. Nyt olin vähän turhan rauhallisilla mielin, ja siinä yhden radan ajan en kerennyt tehdä muuta kun varmistaa, etten ollut suorittavan ratsukon tiellä. Ekalle esteelle lähti jo vähän vauhti kasvamaan ja tosiaan kakkoselta kolmoselle linjalle tuli yksi askel vähemmän kun kasikympissä. Ennen kakkosestettä mä rupesin randomisti ajattelemaan että "tää on muuten eka kerta, kun mä hyppään kisoissa ratana tän korkusta", kaikkia ihmeellisiä ajatuksia munkin päässä pyörii ratojen aikana. :D Vois ehkä enemmän keskittyä rataan? Neloselle tuli ihan hyvä hyppy ja yritin siinä rauhotella Audaa, mutta vitoselle tultiinkin jo mulle tyypilliseen tapaan juureen, palattiin aikaisempiin virheisiin. Kutoselta seiskallekin taisi jäädä yksi askel pois ja hypyt lähtikin vähän kaukaa! Sitten vielä kasi ja oltiin selvitty toiseen vaiheeseen.



Siinä sitten kaarre ysille oli vähän turhan kiireinen, kun Auda lähti kaahamaan, enkä näin ollen kerennyt vaikuttaa lähestymiseen ja askel jäi puolikkaaksi. Siinä sitten kauhukuvat vilistivät päässä, kun rymisteltiin esteen läpi ja vedettiin puomitkin mukaan - olin aika varma siitä, että kohta mennään nurin. Eipä kuitenkaan menty ja sitten olin ihan hämilläni. Pitäiskö tästä jatkaa? Onko heppa kunnossa? Mitä mä teen? Tuntu turhauttavalta jatkaa, kun oli tullut jo oikea kunnon moka, kympin hyppäsin vähän kuulostellen ja totesin, että heppa kunnossa. Loppuradan menin vaan sillä meiningillä että "prrr, soojaaaa, raauhassa", yritin saada vähän siistimpää menoa, kun ei tarvinnut enää aikaa ratsastaa. Tuli sieltä edelleen semmosia aika rajuja hyppyjä, Auda luultavasti itsekin säikähti tota tilannetta ja sehän hyppää aina ylivarovasti yhden pudotuksen jälkeen.

Sen jälkeen olin tosi pettynyt itseeni - ensimmäinen rata, josta ei saatu ruusuketta, ja tämäkin ainoastaan oma typeryys. Puhtaalla suorituksella oltaisiin kevyesti oltu sijoituksissa kiinni, jälkeen päin kun tuloksia kattelin. Meidän sijoitus oli siis 14/24. Kuulostan tosi itsekkäältä ja kiittämättömältä - en mä pelkästään sijoitusten perässä juokse, mutta kun tietää hevosen taidot ja aiemmat tulokset, niin odotukset on toki automaattisesti vähän korkeammalla. Jälkiviisaus ei kuitenkaan auta mitään, pitää vaan niellä pettymys ja muistaa tulevaisuudessa rauha. Ja kuten tallillakin kisojen jälkeen eräs totesi, "Esteillä kaikki tapahtuu nopeasti. Olihan se kuitenkin hyvä päivä!" Toden totta - vaikka se olikin meidän huonoin rata, niin tämmösiä sattuu ja nyt vaan katse eteenpäin!

Näköjään musiikit lähti pois, mutta tosiaan laittakaa tosta päälle!

Vauhdista nautiskelua

Keskiviikon tunnilla meillä alkoikin estekausi ja sain tuolle ekalle puomitunnille Desperadon. Ei nyt varsinaisesti vaihtelua, mutta en mä tosiaan vähään aikaan ole mennyt muilla kun Dairalla ja Jollylla, joten siihen verrattuna kuitenkin jotain eroa! Meillä oli puomitehtävissä aika monta puomia peräkkäin, uraa pitkin ja kulmissa kaartaen, sekä loivalla kiemurauralla. Desperado tuntu varsin miellyttävältä ja sellaselta mukavuusaluehevoselta jo heti alussa, erityisesti myös sillon kun se pisti korvat ihan tötterölle, keräs ittensä korkeuksiin ja lähti puuskuttaen, paikallaan laukkaamaan ja pomppimaan pitkin poikin. :D Vähän extraa, just sitä mistä tykkään! Ravitehtävät puomeilla (mentiin kaikki puomeja peräkkäin) oli ainoastaan sitä, että yritin pidättää tota heppaa ja pysyä ainakin melkein ravissa. Aika monta laukka-askelta, hyppyä ja semmosta sekasotkua sinne tuli, mutta eipähän tullut tylsää. :D Maagiset rauhottelukyvyt pääsikin oikeen koetukselle, kyllähän se käsissä pysy, mutta ei varsinaisesti nyt rauhottunutkaan. Jollyn jälkeen kyllä yksikään hevonen ei tunnu vahvalta ja reippaalta...

Laukkaa otimme puomeilla menemällä muut puomit, paitsi ne jotka oli sillä loivalla kiemurauralla. Toiseen suuntaan mulla ei ollut mitään ongelmaa, heppa pysy hyvin hanskassa, askelet oli ok (vaikkei niitä haetukaan) ja oli semmosta kivan rentoa meininkiä, vaikka jotain se siellä keksikin pomppia välissä. Ja meinattiin vähän tehdä yhteentörmäyksiäkin, mutta hengissä selvittiin! Toinen suunta olikin sitten eri asia... Alussa ei nyt kauheesti ollut ongelmia, opettajakin kerkesi sanoa, että mulla on hyvä meininki, kun en siitä vauhdista hätkähdä, vaan annan sen mennä rennosti (siis siinä vaiheessa oli vielä ihan hallittua, vaikkakin kovaa vauhtia). Heti sitten tapahtukin niin, että takana olevalla oli vähän auktoriteettiongelmia hevosen kanssa ja Desperado päättikin ottaa siitä aikamoisen kipinän ja sitten mentiinkin lujaa ilman minkäänlaista kontrollia! Ei se mua periaatteessa olisi haitannut, mutta kun oltiin jo törmäilemässä muihin, niin vähän jäähdyttelyä keskellä ja uusi yritys. Jälleen heppa sinkasee ihan täysiä, vaikka edelleen tuntu olevan paremmin hallinnassa kun Jolly toisinaan, ja taas vähän jäähdyttelyjä. Sitten päästiinkiin muutama vika kierros menemään putkeen ilman turhia kaasutteluja, vaikkei se vauhti nyt erityisesti siitä kadonnutkaan.

Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että oli hauskaa kaasutella menemään miettimättä turhia (ei mulla nyt paljoa aikaakaan ollut turhille ajatuksille, mutta anyways), varsinkin tommosella villimällä hepalla, jolla niitä menohaluja on. :D Maneesissa kun ei oikein tilaa ole ja päästään harvoin laukkailemaan reippaampaa tahtia. Varsin kiva heppa kyseessä, saa nähdä jatkanko koko estekauden tällä!