Tänään oli estevalmennus, jonne sain toistamiseen Edwardin. Viime kerralta ei ollut jäänyt kovin kiva fiilis, enkä mitenkään innokkain mielin uudestaan tuon ponin selkään kiivennyt. Yhden asian olin kuitenkin varmasti päättänyt - tänään liikuttaisiin eteen ja kunnolla. Sen asian muistin läpi koko tunnin, ja hyödytti kyllä huomattavasti. Vaikka vieläkin videolta näkee, ettei se ihan omalla moottorilla eteenpäin pyri.
Aloitimme kuitenkin rennosti ravaillen ja laukkaillen, jolloin sain jo parempaa tuntumaa Eetuun, joka oli viime kerralla tuntunut tosi oudolta. Tulimme sitten pariin kertaan puomit, jotka sujui erittäin hyvin kaikilla muilla kerroilla, paitsi sillä, jonka olisi kuulunut olla viimeinen. :D Sitten vielä uudestaan ja tuli hienosti. Sen jälkeen laukassa vielä nämä puomit molempiin suuntiin, tehtävä sujui oikein mainiosti ja poni liikkui ihanasti eteen.
Hypättiin pari pienempää ristikkoa ja estettä alkuun, poni jäi hieman ponnettomaksi. Toisella kerralla rataan lisättiin pari estettä, ja tämä kerta taisi olla estetunnin paras osuus. Laukat vaihtui hyvin ja liikkui eteen. :) Sitten vielä vähän korotettuna sama juttu, yksi puomi otettiin alas, mutta se tuli korjattua, kun hyppäsin esteen vielä pari kertaa uudelleen. Kaiken kaikkiaan paljon kivempi tunti kuin viimeksi! :)
Huomenna aamulla herätys 6.20 ja siitä sitten nenä kohti Hankoa! Sea Horse Weekiltä teen jonkinlaisen postauksen, saa nähdä mitä saan aikaseksi! ;)
kiva postaus ja hyvä et saat noit kuvia:) kuulostaa iha et toinope puhuis johonki megafoniixd
VastaaPoistakiitos:) ja itse asiassa varmaan puhuuki :D siis mikrofoniin, meil käytetään sitä usein
Poistamikset käytä johtavaa ohjaa et laukka vaihtuis jo esteen päällä? paljon helpompaa kun et ottaa esteen jälkeen alas raviin ja nostaa uudelleen oikeen laukan.. :D
VastaaPoistasuosittelen lämpimästi tulemaan itse ratsastamaan tätä hypervinoa hevosta aivan itse ;) !
Poistaheiheihei nyt ihan aluksi; en tarkoittanut pahalla, kunhan kysyin! :) en tiennyt että kyseinen poni on äärettömän vino!
Poistajep, samaa mitä ida, eli poni on tosi vino eikä välttämättä vaihtais oikeeta laukkaa vaikka tekis mitä :D ja kyllähän se tossa sen pari kertaa vaihto + suoralla uralla on vaikeeta käyttää johtavaa :)
Poistakyllä mä sitä käytän useinkin, jos oot yhtään seuraillu
Tosi kiva postaus ja hyviä kuvia! :)
VastaaPoistakiitos :)!
Poistaronski oletpas pro ;) !
VastaaPoistathaanks ;)
PoistaHyvältä näyttää ratsastus :)
VastaaPoistakiitoos :)
Poista