Ilma oli kyllä mitä parhain, koko maneesissa tuuli ja humisi, lunta tippuili ties mistä ja seinät rapisivat. Hevoset ja ponit (toisella puolella) olivat ehkä vähän virkeänä. Londa on luonteeltaan vähän säikky ja moni on sieltä tullut jopa alas, joten oletin sen tekevän jotain. Ainoastaan ratsastamalla kunnolla sain sen pysymään ihan käsissä, eikä lähtenyt lainkaan. Pari kertaa ainoastaan jännittyi ja silloin, kun eräältä hevoselta tippui ratsastaja ja hevonen alkoi villinä laukkailemaan. Muuten oli tosi kiltisti, vaikka muut vähän hötkyilivät!
Teimme eräänlaista salmiakkikuviota, sivujen keskeltä toisen sivun keskelle. Suoralla uralla vähän väistöä ulos. Onnistui ihan ok, vähän jäin vahingossa kiinni sisäohjaan, kun painoin niin älyttömästi kädelle. Koko lopputunniksi menimmekin pääty-ympyröille (tai voltin kokoisiksi ne välillä meni) ja siellä sitten oltiin. Londa meni ihan kivasti, vaikea sanoa mitään kun oli sidottuna. Sain kuitenkin tämän ansiosta kiinnitettyä erityistä huomiota istuntaani ja videoltakin näkee. Istun kerrankin suorassa, enkä sellaisessa inhottavassa etunojassa, joka on vähän poneilla ratsastamisesta tullut. Sen askeleet vaan on jotain niiin ihanaa, että voisin istua siellä vaikka vuoden! Ehkä te sitten videolta näätte paremmin, miten meni.
Otettiin muuten pari kuvaa Silveristä ihan tänne blogiin, että näkisitte vähän millainen otus kyseessä. :)
kiva postaus :) menit iha sairaaaanhyvin londal!! onneks mua ei näkyny tos videos :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDd
VastaaPoistakiitti :)
Poistahepparatsastaja ♥
VastaaPoistaja tui poni!
ps
C:
C:
C:
C:
C:
se on ♥
Poistatuui ponii :)) onkss silver menny viel yhtää tuntii? :)
VastaaPoistaei oo :)
PoistaEn nyt haluu neuvoo mut jos heppa jää kii sisäohjaan nii taivuta kunnol ulos et se antaa periks ja sit takas sisään mua on neuvottu niin ja se auttaa! :D
VastaaPoistatää sisäohja juttu ei liittyny mitenkää tohon vaa se yleisesti ottaen paino kädelle, koska sillä oli ne gramaanit :)
PoistaKRHM miksi en näe missään kuvaajan nimeä :((((
VastaaPoistaps oot pro ♥
sorii merkkaan koneel :(( ja en ♥
PoistaKuka tippu tol tunnil? :o Mut meet tosi hyvin londalla ja Silver on ihan älyttömän söpö! <3
VastaaPoistajossulta venla ja kiitos :)
Poista